Blogi
-
Suuri Lintusaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 17 MVaikka elettiin aikaa ennen juhannusta, uimavedet alkoivat olemaan lämpimiä. Niinpä halusimme tehdä veneretken sellaiseen saareen, jossa olisi hyvä ranta uida. Koska vallitseva tuuli oli idästä, Suuri-Lintusaari vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Suuntasimme siis sinne.
-
Likosenlahti - Sarviniemi
· Suur-Saimaa · Sarastus · 17 MKevätkesän viikonlopuille sattuvat kelit alkoivat turhauttaa, joten piti keksiä jotain luovaa. Päätimme tehdä lauantai aamupäivällä purjehduksen Likosenlahden venesatamasta Sarviniemeen siten, että vetoauto tulisi määränpäähän vastaan. Koska vaimoni oli vähän vajaakuntoinen, hän tarjoutui jäämään kotiin ja olemaan meitä vastassa. Lähdin siis tyttärien kanssa tekemään yksisuuntaisen purjehdusretken.
-
Koronakevät
Näinä päivinä uutisissa pyörii käytännössä vain kaksi aihetta: koronavirus ja sää. Kevät etenee ja lämpö lisääntyy pikkuhiljaa, ja samoin voitanee sanoa viruksesta. Teimme perheenä retken metsälaavulle, kun ilma oli niin upea. Oli hiukan yllättävää, kuinka paljon muita retkeilijöitä siellä tuli vastaan tähän aikaan vuodesta. Varmaan ihmiset kokevat tänä aikana liikkumisen luonnossa turvallisemmaksi kuin kaupungilla, ja toisaalta ruudun katseluun kotona halutaan vaihtelua.
-
Poiminnat kaudelta 2019
Mennyt kausi oli kuudes, jona purjehdimme Wayfarerilla. Monia mielenkiintoisia kokemuksia kertyi sen aikana jälleen, ja varsinaista purjehduskokemusta siinä samalla tietysti. Alla on pohdittu kauden kohokohtia.
-
Suuri Lintusaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 23 MEdellisen kesän yksi hienoimmista kohteista oli Suuri Lintusaari, joten ajattelimme mennä sinne uudelleen. Reipas etelätuuli tarjosi mahdollisuuden purjehtia koko matkan sivutuulessa, jos lähtöpisteeksi valittaisiin Sarviniemi. Niinpä laskimme veneen vesille lauantaina loppuiltapäivästä ja suuntasimme kohti itää. Alussa tuuli puhalsi noin 8 m/s nopeudella, mutta laski jonnekin 5 m/s paikkeille Suuren Lintusaaren lähetessä. Reivatulla purjeella ja neljän hengen miehistöllä purjehtimine oli helposti hallittavaa.
-
Ilkonsaaret ja Peräsaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 34 MMeillä oli tavoitteena purjehtia Peräsaareen, jossa ei ollut tullut käytyä hetkeen aikaan. Säätiedotus lupasi 1-5 m/s, joka muuttuisi illalla nopeuteen 5-9 m/s. Keli vaikutti siis varsin lupaavalta.
-
Halsskär ja Södra Benskär
· Saaristomeri · Sarastus · 31 MOlimme Sepon kanssa lyöneet lukkoon jo kevättalvella elokuulle purjehdusviikonlopun päivämäärän ja miettineet kohteenkin valmiiksi. Huomasimme kuitenkin, että sääennusteiden tarkentuessa tavoitteenamme olevalle pohjoiselle järvelle luvattiinkin varsin viileitä ja sateisia päiviä. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme pitää ajankohdan, mutta vaihtaa kohteen. Keula suunnattaisiin Saaristomerelle!
-
Hietasaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 6 MKeski-Euroopasta tuli vihdoin lämmin tuulahdus tänne pohjolan viileyteen ja sateeseen. Päätimme tehdä pienen veneretken jonnekin, missä pystyisi uimaan. Sääennusteet lupasivat heikkoa pohjoistuulta, joten valitsimme Hietasaaren, joka on helppo kohde. Laskimme Sarastuksen vesille Sarviniemestä, jossa oli aika tungos, ja käänsimme itäviitalla keulan kohti pohjoista. Alkumatkasta tuuli puhalsi oikein mukavasti lännen puolelta antaen meille noin neljän solmun nopeuden. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkää, kun Pienen Mäntysaaren itäpuolella tuuli loppui kokonaan.
-
Lanskeri
· Suomenlahti · Sarastus · 16 MItselleni tuli aikoinaan kansallispuistoista mieleen erämaa jossain Lapin perukoilla. Se oli toki varsin rajoittunut mielikuva, joka on avartunut paitsi maalla sijaitseviin kansallispuistoihin tekemiemme retkien myötä, niin erityisesti merellä sijaitsevien kansallispuistojen takia. Itäisen Suomenlahden kansallispuisto jää usein Suomen suurinpien kaupunkien tuntumassa olevien kansallispuistojen varjoon, mutta se ei tarkoita, etteikö siellä olisi paljon nähtävää.
-
Värrätsaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 13 MOlimme jo muutaman päivän ajan miettineet sopivaa sääikkunaa lähteä vesille. Keli oli ollut sateista ja viileä jo pidemmän aikaa, ja Lappeenrannassa heinäkuun sadetilostoissa on jo taidettu tehdä jo ennätys. Pohjoistuuli tarjosi mahdollisuuden kokeilla jotain aivan uudenlaista kohdetta. Suuntasimme Värrätsaareen, jonka retkisatamat ja parhaat paikat aukeavat lounaaseen ja kaakkoon. Sijainniltaan se on jonkin verran syrjässä verrattuna suositumpiin retkisatamiin, mikä tekee siitä rauhallisen kohteen.