Ulko-Tammio
Lämpimät vedet saivat veneilijät liikkeelle juhannuksena, minkä takia meripelastusseura hoiti silloin ennätykselliset 176 pelastus- ja avustustehtävää. Me vietimme juhannuksen maissa, mutta päätimme lähteä sen jälkeen heti alkuviikosta vesille. Koska siis merivesi oli lämmintä ja tuulet olivat sopivanleppoisia, valitsimme pienen neuvottelun jälkeen hieman kaukaisemman kohteen Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Tämä kohde oli Ulko-Tammio. Kohteita valittaessa rajoittaa aina se, että miehistö pidä liian pitkästä istumisesta yhteen suuntaan.
Klamilasta lähtiessä jouduimme luovimaan, koska ilmeisesti merituuli ja pitkä salmi käänsivät tuulta melko vastaiseksi. Kajansaaren kohdalla tilanne jo helpottui, ja jatkoimme matkaa purjehtien Ruissaaren itäpuolelta lähelle rajavyöhykettä. Jatkoimme kulkien Väli-Harun ja Metsä-Harun välistä, josta tulimme Naakansyvän kohdalle. Siitä pääsimmekin yhdellä halssilla Ulko-Tammioon.
Ulko-Tammion itälahti oli karttojen ja kuvien perusteella hiukan mysteeri. Se ei ollut selvästi puhtaasti kalliolahti, muttei myöskään hiekkainen. Lahden etelälaidalta löysimme pienen palan rantaa, joka oli pääasiassa sepeliä ja isompaa kiveä, mutta oli rannalla muutama neliö ensiluokkaista hiekkaakin.
Saaressa aika meni syödessä ja saarta tutkiessa. Valitsemamme rantautumispaikka oli oikein miellyttävä evästauon pitämiseen ja maisemien ihailuun. Makeisiin vesiin tottuneena uiminen meressä ei oikein innostanut ketään, vaikka veden lämpötila olisikin ollut miellyttävät 20°C. Saarella oli monenlaisia kauniita kukkia, jotka toivat oman säväyksensä maisemaan.
Saarelta löytyi tunneli ja lintutorni, josta aukesivat hienot näkymät ympäristöön. Näkyipä sieltä Suursaarikin, jonne purjehtimisesta olen haaveillut, mutta nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ei taida antaa toivoa muutoksesta tilanteen suhteen.
Aika saarella kului nopeasti. Aloitimme paluumatkan kuuden aikaan purjehtien yhdellä halssilla sivutuulessa takaisin Klamilaan hiukan eri reittiä kuin tullessa. Pilvenhattaraa ei päivän aikana näkynyt, joten väriä jäi pintaan jokaiselle.
Autossa käsijarru ei pitänyt, mikä tuotti veneluiskalla suuria haasteita. Päädyimme asettamaan kivet etupyörien alle, mikä ratkaisi ongelman. Täytyypä varata aika autokorjaamolle.
Vaikka menomatkaan menikin aikaa enemmän kuin olimme suunnitelleet, oli retki kaikista oikein mukava. Tuulet olivat tullessa ja mennessä rennot, mutta eivät kuitenkaan liian hiljaiset. Mielenkiintoista nähdä, millaiset säät odottavat heinäkuussa, kun jo kesäkuu on näin lämmin.