Koronakevät

Näinä päivinä uutisissa pyörii käytännössä vain kaksi aihetta: koronavirus ja sää. Kevät etenee ja lämpö lisääntyy pikkuhiljaa, ja samoin voitanee sanoa viruksesta. Teimme perheenä retken metsälaavulle, kun ilma oli niin upea. Oli hiukan yllättävää, kuinka paljon muita retkeilijöitä siellä tuli vastaan tähän aikaan vuodesta. Varmaan ihmiset kokevat tänä aikana liikkumisen luonnossa turvallisemmaksi kuin kaupungilla, ja toisaalta ruudun katseluun kotona halutaan vaihtelua. Retkellä näimme myös metsässä näsiän ja ojan pientareella ensimmäisen vaatimattoman leskenlehden alun, joten voitaneen todeta purjehduskauden olevan jo ovella.

Talven aikana kauden tavoitteita on jo tullut mietittyä veneenrakennusprojektin ohella. Tätä kirjoittaessani monet Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa, mikä tarkoittaa myös sitä, ettei ulkomaalaisia huviveneitä oteta vastaan vierassatamiin. Purjejollan tapauksessa tämä rajoitus ei tietysti paljoa paina, mutta pitää toivoa, ettei kotimaassa poikkeustilan vallitessa aleta liian voimakkaalla kädellä rajoittaa liikkumista maan sisällä. Kaikenlainen retkeily on erinomaista vastapainoa sosiaaliselle eristämiselle ja karanteeneille, joten sen soisi olevan mahdollista jatkossakin. Kesän tilannetta tuntematta ohessa on alustavia ajatuksia kauden kohteiksi:

  • Saimaa
  • Oulujärvi tai Pielinen
  • Itäisen Suomenlahden kansallispuiston ulkosaaria
  • Saaristomeri, ehkä Jurmo
  • Haaparannan kansallispuisto

Kesää odotellessa yritän pitää vastustuskyvyn mahdollisimman hyvänä, jotta pöpön iskiessä elimistön puolustus olisi hampaisiin saakka aseistautunut. Vastustuskykyä ei sinällään voi tehostaa, mutta yleisiä sudenkuoppia sen heikentymiseen kannattaa välttää. Eri asiantuntijalähteiden perusteella seuraavat pikkuasiat vaikuttavat edesauttavan tätä tavoitetta:

  1. Ravinto. Vitamiinit ja antioksidantit ovat tärkeitä vastustuskyvylle. Lisäksi lisätyn sokerin määrä kannattaa minimoida, samoin myös kaikkea mikä edistää matala-asteista tulehdusta.
  2. Liikunta. Hyvä peruskunto on tärkeää terveyden näkökulmasta, ja liikunta vähentää stressiä.
  3. Vesi. Riittävä vedenjuonti auttaa elimistöä puhdistumaan. Juominen ruokailujen välillä on järkevintä ruuansulatuksen kannalta.
  4. Auringonvalo. Luonnonvalo piristää mieltä ja lisää D-vitamiinin määrää elimistössä. Jos auringossa ei tule oltua tarpeeksi, kannattaa ottaa D-vitamiinia purkista, koska vastustuskyky hyötyy siitä.
  5. Kohtuullisuus. Epäterveellisen välttämisen lisäksi on hyvä olla kohtuullinen terveellisissäkin asioissa, ja ylipainoa tulee tietysti välttää.
  6. Puhdas ilma. Ilmansaasteet tappavat vuosittain ihmisiä. Myös tupakanpolton lopettaminen on keuhkojen kannalta erinomainen päätös. Lisäksi ulkona reippaileminen on parempi kuin sisällä istuminen.
  7. Lepo. Riittävä uni on hyvin tärkeää vastustuskyvylle. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ajoissa nukkumaanmenolla on positiivisempi vaikutus immunijärjestelmään kuin aamulla pitkään nukkumisella.
  8. Luottamus. Pelon ja huolen tunteet ovat haitallisia terveydelle, mutta usko Jumalaan auttaa näkemään kriisin läpi. Usko myös antaa vastauksen kärsimyksen ja synnin ongelmaan.

Seuraillaan, miten kevät etenee. Toivottavasti kesäkelit suosivat kaikenlaista retkeilyä ja taudin leviämisestä saadaan niskaote siihen mennessä. Maailma ympärillämme tulee kuitenkin muuttumaan peruuttamattomasti.

Metsäretkellä kauniilla keväisellä kelillä