Poiminnat kaudelta 2017

Jos viime kesästä halutaan löytää jotain positiivista, niin ainakaan kasvimaata ei tarvinnut kertaakaan kastella. Kaikesta huolimatta teimme muutama mukavaa retkeä Sarastuksella Saimaalle. Ohessa on kauden kohokohdat ja pettymykset.

Sää

Miellyttävimmän sään koimme retkellä Kyläniemen ympäri. Silloin leppoisa eteläinen sivutuuli siivitti Sarastusta Peräsaareen ja siitä edelleen takaisin Sarviniemeen.

Vaikka kesällä riitti sadetta ja viileää, onnistuimme välttämään sateen lähes kokonaan retkillämme. Valitettavasti hellettä ei ollut missään välissä. Tietysti vähästäkin lämmöstä on syytä olla kiitollinen, sillä eräiden lähteiden mukaan Pohjois-Eurooppaa uhkaa tulevaisuudessa äärimmäinen kylmyys.

Sadetta oli mukava seurata, kunhan se vaan pysyi riittävän kaukana

Hienoin kohde

Kesän hienoin kohde oli vanha tuttu Peräsaari. Kallioiden reunustama lahti tarjoaa mukavan suojaisen paikan uimiselle, joskaan suurten vesien keskellä uimavesi ei ole lämpimimmillään.

Varsinaista heikkoa kohdetta ei tänä vuonna ollut, vaikka öiselle menolle Linnasaaressa ei oikein pisteitä herunut.

Peräsaaressa

Mahtavin vesistö

Tänä kesänä kaikki retkemme kohdistuivat Saimaalle. Se oli siis paras vesistö. Siitä tuleekin mieleen, että brittiläinen The Telegraph -lehti mainitsi Saimaan artikkelissaan 18 reasons why Finland is the greatest country on Earth eli 18 syytä miksi Suomi on mahtavin maa maailmassa.

Suur-Saimaata

Upein kokemus

Ikimuistoisin kokemus oli saimaannorpan seuraaminen läheĺtä Kaidon reissulla, mutta toisaalta auringon laskiessa ja kuun noustessa elokuisella Puruvedellä myötätuulessa purjehtiminen oli myös vaikuttava kokemus.

Ikävin muisto syntyi pohjakosketuksesta Hiekkapakan vierellä. Siinä samalla tuli opittua kantapään kautta, että paperikartta on kaikesta huolimatta se luotettavin kartta. Onneksi sillä kohtaa pohja oli hiekkaa, joten kölikään ei kärsinyt pahemmin.

Ilta Puruvedellä

Vaativin keli

Vaativimman kelin koimme Pieneen metsäluotoon purjehtiessa Kaidonselällä, jossa navakka suuntaansa vaihteleva tuuli teki luovimisen hankalaksi. Isopurje oli sentään reivattu.

Paras hankinta

Veneilyyn liittyvät hankinnat rajoittuvat tänä vuonna Päijänteen kartan ostamiseen. Sitä tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa.

Hyödyllisin taito

Tänä vuonna veneilytaidot eivät juuri päässeet karttumaan, mutta veneenrakennustaidot saivat alkusysäyksen. Hämärässä ja pimeässä purjehtiminen Puruvedellä oli toki omalla tavallaan opettava kokemus, vaikkakin pimeäpurjehduksia olemme tehneet joka kesä.

Scampin kolmas laipio

Katse eteen päin

Tämä vuosi oli purjehdusmielessä siis melko vaisu, mutta sen ei pidä antaa lannistaa. Malttamattomana odotamme, mitä purjehduskausi 2018 tuo tullessaan.

Katso myös: Poiminnat kaudelta 2016
Poiminnat kaudelta 2018