Dinghy to Finland?

Wayfarer-purejolla näytti siis mielenkiintoiselta veneeltä, mutta ensimmäinen ongelma oli, mistä löytää sellainen. Suomalaisilla veneenmyyntisivustoilla ei niitä näkynyt eikä hakukriteereissä ollut edes Wayfarer-valintaa. Vaihtoehdot näyttivät olevan vähissä. Joko oli saatava joku tuomaan jolla Suomeen tai haettava se itse. Rakentaminen tai rakennuttaminen eivät oikein olleet realistisia vaihtoehtoja ajan, kustannusten ja lisenssiongelmien takia. Windmill-jollaa on amatööri-ystävällinen jolla, joita voi rakentaa puusta ja lasikuidusta itse, mutta Wayfarer olisi kertaluokkaa vaikeampi. Lisäksi omat veneenrakennustaitoni rajoittuivat lähinnä kaarnaveneisiin. Niille, jotka ovat kiinnostuneita rakentamaan virallisella purjenumerolla varustetun Wayfarerin, paras vaihtoehto Wooden Wayfarer Restoration Manual:in mukaan on ostaa halvalla vanha ikäloppu Wayfarer ja käytännössä rakentaa se puhtaalta pöydältä uusiksi.

Ulkomaalaisten veneenmyyntisivustojen tutkimisen perusteella Tanskassa oli joitain yksittäisiä Wayfarereita myynnissä, mutta paras valikoima oli ehdottomasti Brittein Saarilla. Parhaat lähteet olivat Englannin Wayfarer-liiton markkinapalsta ja ApolloDuck. Luulisin, että myös vastaava hollantilainen myyntipalsta on olemassa.

Jollan haku ulkomailta näytti siis väistämättömältä asialta. Moni varmaan olisi vaihanut suunnitelmaa tai antanut periksi, mutta itseäni alkoi kiehtoa jollantuonti haasteena, joka oli ensimmäinen askel osana Wayfarer-harrastusta. Pohdintojen tuloksena näin lähinnä kolme eri vaihtoehtoa, joita on analysoitu alla.

Purjehtiminen Englannista Suomeen

Koska Wayfarer on suunniteltu siten, että sillä on suhteellisen turvallinen purjehtia myös avomerellä normaalilla kelillä ja asianmukaisilla purjehdustaidoilla. Loppujen lopuksi kyse olisi lähinnä rantaviivan seuraamisesta ilman vaativaa avomeripurjehdusta. Tämä vaihtoehto olisi myös todennäköisesti kustannuksiltaan edullisin, koska tuulen hyödyntämistä purjeilla ei ole vielä keksitty kaupallistaa tai alistaa verotuksen alaiseksi.

Vaikka purjehdusvaihtoehdon edullisuus houkuttaisikin, liittyy siihen melkoisia haasteita. Oman arvioni mukaan purjehdusmatkaan Englannista Suomeen menisi useita viikkoja, mihin eivät tavallisen ihmisen vuosilomat riittäisi. Ralph Roberts purjehti Wayfarerilla Lontoosta Helsinkiin jokunen vuosi sitten, mutta hänkin toteutti matkan paloissa useamman vuoden kuluessa. Hän on myös hyvin kokenut purjehtija. Luonnollisestikaan traileria ei voitaisi kuljettaa jollan mukana, vaan se pitäisi touda Suomeen jollain toisella tavalla.

Hyllytin tämän vaihtoehdon nopeasti epärealistisena.

Hinaaminen autolla

Koska Wayfarer on suorastaan luotu trailerilla vedettäväksi tavallisen henkilöauton perässä, sen hakeminen Englannista Suomeen omalla autolla vaikutti suhteellisen yksinkertaiselta, joskin aikaavievältä hankkeelta. Englannissa liikenne on vasemmanpuolinen, mikä tietysti toisi omat haasteensa. Suomi sijaitsee maantieteellisesi pohjolan perukoilla, josta keskiseen Eurooppaan ajaminen tietää tuhansien kilometrien matkaa.

Via Baltican kautta ajaminen Saksaan ja sieltä Ranskan kautta lautalla Englantiin vaikutti omien laskelmieni mukaan edullisimmalta vaihtoehdolta. Lautta olisi halvempi vaihtoehto kuin Kanaalin tunneli. Tässä vaihtoehdossa on syytä kuitenkin huomioida se, ettei Saksassa ole luvallista ajaa nastarenkailla. Tämän reitin pituus yhteen suuntaan on noin 3000 km, mikä jo itsessään tuo mukaan tiettyjä riskejä. Lisäksi, kuinka turvallista huviveneen hinaaminen takaisin päin on elintasoltaan köyhempien maiden läpi?

Lyhyempi reitti on mennä Turusta lautalla Tukholmaan, ajaa Ruotsin läpi Tanskaan. Juutinrauman salmen ylitys lautalla on siltaa halvempi. Tanskasta pääsee lautalla Esbjergistä Harwichiin. Toinen vaihtoehto on toki koukata Ranskan tai Belgian kautta Englannin kanaalin yli.

Jollan hinaaminen trailerilla sisältää kuitenkin yllättävän haasteen. Yhdistyneissä Kuningaskunnissa trailereita ei yleensä rekisteröidä eikä vakuuteta, vaan auton rekisteröinti ja vakuutukset kattavat myös trailerin. Hinattaessa traileriin kiinnitetään joko auton takakilpi tai ylimääräinen identtinen kilpi. Hinaaminen vaatisi suomalaisen vakuutuksen. Oma vakuutusyhtiöni ei sellaista halunnut antaa, muta kilpailija olisi antanut sellaisen sillä ehdolla, että kaikki perheen vakuutukset olisi siirretty kyseiseen yhtiöön. Toki traileria voisi hinata tuurilla ja toivoa parasta. Tällöin toiselle osapuolelle tapahtuneen vahingon tapauksessa korvaussummat voisivat kuitenkin olla musertavan suuret tavallisen suomalaisen taloudelle.

Rekisteröintikysymys on myös monimutkikas. Periaatteessa Pohjoismaiset sopimukset mahdollistavat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välillä siirtokilpien käytön. Pieni haaste tässä kuitenkin on se, että Suomalaisen siirtoluvan voi saada vain, jos lähtöpaikkana on Suomi. Soitin Tanskan rekisteriviranomaisille, josta 7-8 soitonsiirron jälkeen sain puhelimeen mieshenkilön, joka ymmärsi tilanteen, ja kertoi minulle olevan mahdollista saada Tanskasta siirtokilvet trailerin hinaamiseksi Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Siirtokilvet saisi Esbjergin satamasta. Ruotsissa eteneminen olisi hitaampaa, koska jarrutonta perävaunua hinattaessa nopeusrajoitus on 40 km/h.

Hinausmatka etenisi vaikka näin:

1. Ajaminen omalla autolla Suomesta Englantiin jotain itselle sopivaa reittiä
2. Jollan ostaminen
3. Trailerissa vedättäminen Harwichin satamaan
4. Trailerin kytkeminen omaan autoon
5. Lauttamatka Esbjergiin
6. Siirtokilpien hankkiminen satamasta
7. Ajaminen Tanskan ja Ruotsin läpi Tukholmaan
8. Lauttamatka Tukholmasta Suomeen
9. Trailerin katsastaminen Suomessa

Näihin suunnitelmiin yllättävän mutkan toi se, että siirtorekisteröintiin odotetaan trailerissa olevan sarjanumero. Ennen vuotta 2012 Britiläisissä perävaunuissa ei kuitenkaan sellaista ole. Suomessa sarjanumeroton perävaunu täytyy katsastaa uutena ”otuksena” ja mukana tulee olla kauppakirja, josta ilmenee ainakin alkuperämaa, ikä, tyyppi, yms. tietoja. En jaksanut alkaa selvittelemään Tanskan viranomaisten kanssa, mikä heidän käytäntönsä olisi sarjanumerottoman kärryn suhteen.

Jos traileri olisi lähtöisin Suomesta, mitään tällaista eri maiden käytäntöjen luomaa sirkusta ei olisi. Joku taisi ehdottaa, että ”lainaisin” vanhasta perävaunusta rekisterikilpeä, jonka kiinnittäisin Englannissa perävaunuun, mutta tässä toki rikottaisiin lakia, johon en ketään kannusta…

Kuljetus rahtina

Suomessa toimii joukko yrityksiä, jotka tarjoavat kuljetuspalveluita erilaisten suurten koneiden ja esineiden kuljettamiseksi pitkiä etäisyyksiä. Kyselin tarjouksia monelta toimijalta. Jotkut niistä ilmoittivat, ettei heillä ole tarjota palvelua tähän tarkoitukseen. Toiset antoivat tarjouksen, joiden hinta kuitenkin oli kohtuuttoman suuri kokonaisbudjettiin nähden. Sain Mann Lines-yhtiöltä tarjouksen, joka oli alle puolet niistä. Tartuin siihen. Rahtinakuljetuksessa on monia etuja. Rahti yksinkertaistaisi asioita ja se ei kustannuksiltaan eronnut merkittävästi omalla autolla hinaamisesta. Rahti kulkisi Harwichista Turkuun.

Suunnitelma oli siis nyt valmis: Wayfarer tuotaisiin Suomeen rahtilaivalla.

Viitteet

[1] GNU Free Documentation License / attribution / share-alike / Europe topography map en.png, San Jose/Wikipedia