Blogi
-
Veneprojekti
Jos joku olisi viisi vuotta sitten kertonut minulle, että aloitan joskus veneenrakennusprojektin, olisin pitänyt ajatusta varsin absurdina. Kuitenkin sen jälkeen, kun luin SCAMP-tyyppisen veneen retkestä Tulimaassa ja aloin etsiä lisää tietoa kyseisestä venetyypistä, alkoi rakentaminen houkuttaa. Ennen pitkää tilasin piirustukset, minkä jälkeen aloin kasata ostoslistaa ja kustannusarviota. Träimportin varastolla Lahdessa Noin vuosi myöhemmin, huhtikuussa 2017, löysin itseni Lahtelaisen puuliikkeen varastosta ostamassa Gaboon-vaneria (Okume-vanerin kaltaista) yhdessä veneenrakentajakaverini kanssa. Vanerin sahaaminen alkoi rakennettuani pukit ja hankittuani kunnollisen pistosahan ja siihen terän, joilla saa siistiä jälkeä. Vaihtoehto sahaamiselle olisi ollut tilata kitti Englannista. Toimituskuluista huolimatta se olisi ollut suhteellisen edullinen vaihtoehto, koska itse levyistä tehdessä hukkaa tulee paljon enemmän eikä jälki tietysti ole läheskään niin tarkkaa kuin CNC-leikkauksessa. Sanoisin kuitenkin, että minulle vanerin sahaaminen on ollut tähän saakka mukava kokemus.
-
Kesää odotellessa
Perheen kanssa ajoimme autolla Kyläniemen kärkeen pääsiäissunnuntain aamuna. Täytyy sanoa, että viikko sitten leskenlehdet toivat toivoa, mutta ihan samaa ei voi sanoa tämänpäiväisestä jäästä, lumipyrystä ja pakkasesta. Mukavaa oli silti ihailla maisemaa, nauttia auringonpaisteesta ja kuunnella jään salaperäistä kuminaa. Kutveleen lossilla linnuilla ei varpaita taida paljoa paleltaa Kesä on jo ovella, vai mitä? Mielenkiintoinen jäävalli Rastinniemen länsirannalla Taustalla Rastinluodot Hieman yllättäen rantajää kantoi edelleen
-
Keltainen säväys
Valon määrä lisääntyy yhdessä lämmön kanssa. Virallisen mittaustiedon mukaan Saimaalla jään paksuus Lauritsalan kohdalla on nolla, mutta kyllä siellä vielä silmämääräisen havainnon mukaan ohut kerros jotain höttöä on. Ympäristökeskus ennustaa, että pintaveden lämpötila ylittää 12°C asteen rajan toukokuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Toivottavasti silloin on hyviä purjehdusilmoja. Sikäli kun kelit ja muut kiireet sallivat, tarkoitus on viettää tulevanakin kesänä runsaasti aikaa vesillä.
-
Poiminnat kaudelta 2016
Purjehduskausi alkoi tänä vuonna aikaisin, mutta valitettavasti se myös loppui osaltamme aikaisin muiden kiireiden takia. Nyt veneellä ei oikein ole mitään asiaa vesille, joten on hyvä aika luoda katse taakse päin. Sää Tänä kesänä oli monia hyviä perjehduskelejä. Saimaalla ehdoton suosikkimme oli heinäkuun alussa tasainen lämmin etelätuuli, joka puhalsi 5-6 m/s kiidättäen venettä Saimaan sinisillä aalloilla Pullikaiseen ja takaisin. Varsinaisia huonoja kelejä ei meille sattunut. Toukokuun alun ensimmäisellä reissulla oli hyvin tyyntä, mutta toisaalta se takasi turvallisen matkan veden ollessa vain noin 12 asteista. Elokuussa Saimaalla oli tyyniä ja sateisia kelejä, mutta silloin suuntasimme merelle, mikä on taas yksi plussa trailerin päällä kulkevan veneen omistajalle.
-
Kaunissaari
· Suomenlahti · Sarastus · 18 MTrailerin päällä kuljetettavan veneen hyödyt tulivat jälleen hyvin konkreettisesti esille. Saimaalle oli luvattu sadetta, heikkoa tuulta ja jopa ukkosta, mutta merelle aurinkoista ja kevyttä tuulta. Päätimme suunnata Pyhtään Keihässalmeen, jossa laskimme Sarastuksen vesille. Utuinen Kaunissaari Laivakoira oli mielissään Päivä oli mitä upein ja kevyt puuskaton tuuli kuljetti meidät Kaunissaareen, jonka ympäri teimme kunniakierroksen ennen rantautumista Pohjaspäähän, joka on saaren pohjoisrannalla oleva hiekkaniemi.
-
Suuri-Pisi
· Suomenlahti · Sarastus · 20 MKustaa III on värikäs hahmo Ruotsi-Suomen historiassa. Hän oli lahjakas kuningas, joka uudisti valtakuntaa monin eri tavoin, esimerkiksi edistämällä sananvapautta, uskonnonvapautta ja kulttuuria. Noin kuusi vuotta valtaantulonsa jälkeen hän oli laivastoineen kauppamatkalla kohti Pietaria. Matkan aikana kuitenkin puhkesi myrsky, jonka tieltä laivasto vetäytyi Suuri-Pisi saaren suojaan. Sen kallioon on hakattu kuninkaan tunnus ja päivämäärä 14. kesäkuuta 1777. 239 vuotta, yksi kuukausi ja 16 päivää myöhemmin sää oli kovin toisenlainen. Saimaalle oli luvattu melkein tyyntä ja vesisadetta. Päätimme lähteä purjehtimaan kolmestaan merelle, kohteena Suuri-Pisin saari. Ajoimme Klamilan kalasatamaan, jossa laskimme Sarastuksen vesille. Matkanteko alkoi tyynessä meloen, mutta noin yhden meripeninkulman jälkeen tuuli alkoi puhaltaa kuljettaen meidät mukavasti Suuri-Pisin luokse.
-
Hietasaari
· Suur-Saimaa · Sarastus · 11 MMitäpä kesä olisi ilman Hietasaaressa käyntiä ja uimista? Valitsimme rauhallisemman lounaisrannan, joka oli suojaisa koillistuulen ansiosta. Mikäs siellä oli uidessa ja eväitä syödessä. Mustikoitakin oli jonkun verran. Hietasaari Leppäkerttuja riitti Laivakoira tähystää
-
Pullikainen
· Suur-Saimaa · Sarastus · 20 MTeimme päiväretken Pullikaiseen. Keli oli mahtava sekä mennessä että tullessa tuulen puhaltaessa tasaisesti 5-6 m/s ja auringon lämmittäessä. Tällainen ilma on kyllä ihanteellinen toisaalta leppoisaan mutta samalla joutuisaan perhepurjehdukseen. Perinteeseen tapaan söimme eväät, uimme ja katselimme vähän ympärillemme. Olipa upea päivä! Pullikainen Pullikaisen laguunissa oli paljon väkeä Lounais-puolen rannalla
-
Litillä Päijänteellä
· Päijänne · Pause · 20 MMitä ihmettä Wayfarer-purjehtija tekee Lightning-veneen kyydissä ja vielä niinkin kaukana kuin Päijänteellä? Ei ainakaan tekemässä venekauppoja. Olimme Sepon kanssa jo jonkun aikaa suunnitelleet purjehdusretkeä kahdestaan Päijänteelle. Koska molempien veneiden tuominen ei tuntunut järkevältä, päätimme tällä kertaa mennä Litillä ja seuraavalla kerralla Wayfarerilla. Sepon itse rakentama Liti Laskimme veneen vesille Korpilahden satamasta, joka muuten vaikutti oikein mukavalta paikalta, ja suuntasimme etelää kohti. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi mukavasta pohjoisesta. Pysähdyimme syömässä eväitä eräässä pienessä kalliorantaisessa saaressa, joka on Sepon vakiopaikkoja. Mukava saarihan se oli keskellä pohjoista Päijännettä. Paikallinen järvipelastus tuli kyselemään, että onko meillä kaikki kunnossa, koska purjejolla pienen saaren rannassa ei kai ollut heille kovin tavanomainen näky.
-
Ilkonsaaret
· Suur-Saimaa · Sarastus · 20 MVesi oli vielä melko viileää, mutta keli sen verran rauhallinen, että lähdimme katsomaan loppukeväisiä Ilkonsaaria. Paluumatkalla saimme seurata mielenkiintoista näytöstä, kun rahtilaivan ohitti tukkilautan Päihänniemen edessä. Siitepölyä Ortodoksinen tšasouna Ilkonsaarten maasto on monipuolinen Elke W ohittamassa tukkilauttaa