Ärjänsaari
Kainuun merenä tunnettu Oulujärvi oli jo useamman vuoden kiinnostanut, mutta kalenterista ei ollut löytynyt sopivaa saumaa eikä säätiedotuksesta sopivaa keliä siellä käyntiin. Heinäkuun helteiden aikaan kuitenkin päätimme vihdoin vaimoni kanssa tehdä sinne viikonloppureissun kahdestaan.
Lähdimme ajamaan perjantaina töiden jälkeen kohti pohjoista. Koska purjehtimaan lähteminen yötä vasten pitkän ajon päätteeksi ei oikein houkutellut, valitsimme yöpyä lähempänä Oulujärveä, ja lähteä vesille lauantai aamuna.
Koska sääennuste lupaili aika vaatimattomia itätuulia lauantaille, valitsimme lähtöpisteeksi Kuusirannan sataman Oulujärven eteläreunalla. Se oli autolla lähestyttäessä yksi lähimpiä satamia eikä matka Ärjänsaareen olisi kohtuuton, jos tulisi tyyni.
Kuusirannan pieni kalasatama oli ihan positiivinen yllätys. Luiska oli loivahko betoniluiska, josta vene oli hyvä laskea vesille, vaikkakin huoltolaituri olikin vähän kauempana. Satama-allas oli reunustettu järeillä aallonmurtajilla, jotka varmasti pitävät isommatkin myrskyt aisoissa.
Laskimme veneen vesille ja lähdimme purjehtimaan. Alussa meillä oli ihan mukavanleppoisa tuuli, joka liikutti venettä lähes neljän solmun nopeudella eteen päin.
Ärjänsaari, joka oli siis kohteemme, alkoi näkyä varsin pian satamaasta lähdön jälkeen. Se näytti olevan paljon lähempänä kuin se todellisuudessa olikaan, koska saari on profiililtaan huomattavan korkea, minkä takia se näkyy kauas.
Ärjänselän eteläpuolta purjehtiessa tuuli hiipui puolen päivän aikaan noin 1 m/s nopeuteen, mutta sitä ei onneksi kestänyt kauaa. Onneksi taivas oli koko menomatkan etelän puolella pilvinen, joten järvenselällä ei tarvinnut kärsiä ennätyshelteistä. Mittasimme järvenselälle veden lämpötilaksi 22,5°C, mikä on varsin hyvin Suomen pohjoisilla järvillä.
Tällä reissulla navigointi hoidettiin puhtaasti paperikartan ja kompassin avulla, koska elektroninen navigointi ei ollut käytettävissä. Sinällään oli ihan mukava määrittää perinteisin keinoin eri kiintopisteiden suuntimia, ristisuuntimia ja keskinäisiä linjoja navigoinnin avuksi. Oulunjärvellä kiintopisteitä ei ollut liikaa, koska selät siellä ovat valtavan kokoisia verrattuna esimerkiksi Saimaaseen. Ehkäpä sen takia Oulujärveä nimitetään Kainuun mereksi.
Puoli kolmen aikoihin aloimme olemaan Ärjänsaaren lähellä. Ensimmäisenä silmiin pisti saareen ominaislaatuisin kohta, eli hiekkapitoinen länsiranta, jonka suosituinta palasta nimitetään “Lentohiekaksi”. Siellä olikin monia retkiseurueita nauttimassa lämpimästä kelistä.
Ärjänsaaren ympärillä on sekä lounaassa että koillisessa huomattavan pitkä matalikko, joka on pääasiassa hiekkaa. Kun lähestyimme Säippä-nimistä niemenkärkeä lounaassa, köli alkoi laahata hiekkaa. Nostimme kölin ylös puoliksi ja peräsimen kokonaan. Vettä alla oli alle metrin, mutta matkanteko jatkui silti suuremmitta ongelmitta.
Virallisessa rantautumispaikassa oli veneitä sellainen määrä, että piti hiukan miettiä, mihin kohtaan haluaa rantautua. Valitsimme paikan läheltä Säippä-nimisen niemen tuntumasta kahden moottoriveneen välistä. Ihan niemenkärkeen ei ollut asiaa, koska siellä oli parsi pesiviä tiiroja, jotka tuntuivat olivat kokoajan hälytystilassa reviirinsä rajojen loukkaamisesta. Säippä ei kuitankaan ollut lintujensuojelualue toisin kuin Kirkkosäikkä saaren itäpäässä.
Menimme grillipaikalle valmistamaan myöhäistä lounastamme ja tarinoimme siellä samalla parin muun seurueen kanssa. Paikalliset tiesivät kertoa, että saaressa oli harvoin niin paljon kävijöitä kuin kyseisenä päivänä.
Ärjänsaarella on varsin värikäs historia. 1700-luvulla Isovihan aikaan se toimi pakopaikkana ja 1800-luvulla se oli merirosvojen tukikohta. Nykyään tunnelma saarella on rauhallinen.
Aterian jälkeen lähdimme tutkimaan saarta. Saaressa on joukko 1900-luvun puolen välin paikkeilla rakennettua lomamökkiä, joita on aloitettu remontoimaan. Niistä yksi on jo valmis ja toimii kahvilana.
Kävelimme aluksi lounaisrantaa Lentohiekalle ja siitä eteen päin Karkeapään (länsikärki) kalamajan ja laivanhylyn ohi Mansikkatörmälle. Saaren rantatörmät ovat kyllä varsin vaikuttavia katseltavia sekä juurelta että päältä. Professori Alpo Räisäsen mukaan saaren nimi johtunee sanasta ärjänne, joka tarkoittaa jyrkän törmän reunaa.
Mansikkatörmällä tuli todetuksi se, kuinka saari hiljalleen “vyöryy” järveen. Törmän reunalta oli hiljattain tippunut mänty juurineen veteen ja samalla vienyt palan polkua mennessään. Ehkä oli parempi harkita tarkemmin, mihin astui…
Saaren sisäosat muodostuvat komeasta männiköstä. Jossain veiheessa Ärjänsaari pääsi uutisotsikoihin metsäyhtiön puunkaatosuunnitelmien takia, mutta nykyisin saaren omistaa Metsähallitus. Saaresta on tarkoitus tehdä luonnonsuojelualue.
Palasimme Saunalan tuntumassa olevan lammaslaitumen läpi takaisin Hautakaarteeseen, eli saaren eteläiselle hiekkarannalle. Sen verran hiki kävellessä oli tullut, että päätimme käydä uimassa teltan pystyttämisen jälkeen.
Uiminen 24 asteisessa vedessä teki kyllä hyvää, mutta kahlata sai yli sata metriä ennen kuin pääsi riittävän syvälle. Ranta on varmasti pienille lapsille ihan unelmapaikka uida. Ilmeisesti suurin osa saarella käyneistä oli päiväretkeläisiä, koska veneistä vain pieni osa oli rannalla yön yli. Osa varmasti palasi myös yhteysaluksella.
Oulunjärvi on sen verran pohjoisessa, että vielä heinäkuun alkupuolellakin aurinko laskee vasta yhdentoista jälkeen ja nousee aamulla kolmen jälkeen. Menimme nukkumaan ennen kymmentä uuvuttavan päivän päätteeksi.
Aamupalan saimme syödä kaikessa rauhassa, koska valtaosa ihmisistä näytti olevan aamu-unisia. Sen jälkeen pakkasimme teltan ja tavarat veneeseen.
Nostimme ankkurin noin puoli yhdeksän aikoihin, minkä jälkeen purjehdimme saaren ympäri kohti Lentohiekkaa. Matka eteni noin kolmen solmun nopeudella auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalteli kaakosta noin 3 m/s voimalla.
Purjehdimme Mansikkatöyrään edestä, missä saari käänsi tuulen sivumyötäiseksi. Oli ihan mukava katsella vesiltä käsin sitä rantaa, jossa edellisenä päivänä olimme kävelleet.
Purjehdimme Karkeapään ympäri ja rantauduimme Lentohiekan tuntumaan. Pohja oli osittain litteää kiveä ja osittain hienoa hiekkaa.
Rantauduimme tutkimaan Lentohiekkaa tarkemmin. Se on hiekkajyrkänne, jonka hiekka on hyvin hienoa. Paikallisen pariskunnan mukaan kovalla tuulella tuuli kuulema kuljettaa hiekkaa mukanaan. Jalkapohjassa lämmin hienoi hiekka tuntui kyllä miellyttävältä.
Oulujärvessä vesi on selvästi Saimaata sameampaa, minkä huomasi pohjan punertavasta väristä ja siitä, että veneen raunan yli pohjaa ei erottanut paljoa yli metriä syvemmälle. Liekö väri johtunut soiden kuivaamisen kuljettamasta humuksesta vai jostain muusta? Oli miten oli, Oulujärven vedessä oli oikein mukava uida kuumana kesäpäivänä.
Uimisen jälkeen lähdimme paluumatkalle Ärjänselkää pitkin. Aluksi tuuli oli rauhallista, mutta järven etelälaidalla olevan Vuottolahden kohdilla kaakon ja etelän välinen tuuli voimistui arvioni mukaan noin 7 m/s paikkeille, ja puuskissa varmasti yli kymmeneen. Tallennetun GPX-tiedoston perusteella veneen huippunopeus oli 6,7 solmua, eli plaanissa mentiin.
Vuottoniemen ohittamisen jälkeen vallitsevan tuulen voima heikkeni hiukan, mutta puuskittaisuus ja pyörivyys jatkuivat. Koko paluumatka onnistui yhdellä halssilla.
Ennen saapumista Kuusirannan satamaan, alkoi lännen suunasta kaikua etäistä ukkosenjylinää taivaanrannan muuttuessa tummemmaksi. Kiidimme vihaisten puuskien siivittämänä suurten aallonmurtajien välitse ja laskimme purjeet.
Venettä pakatessa seurasimme läntistä taivasta, joka vaaleni vähitellen. Ukkonen ei ollut tullut päälle, vaan ilmeisesti suuntasi kohti pohjoista. Kun vene oli pakattu ja pressun alla, lähdimme ajamaan takaisin kotiin.
Ärjänsaari on yksi upeimmista saarista, joissa olemme tähän saakka käyneet. Itse asiassa luulen, että toista sen veroista saarta ei Suomesta edes löydy. Lämpimänä kesäpäivänä Ärjänsaari on täydellinen kohde makeissa vesissä uimista ja hiekkarantoja arvostavalle, mutta saaren luonto on myös palkitsevaa tutkittavaa. Retki Oulujärvelle oli kokonaisuutena mahtava kokemus, jota tulemme muistelemaan vielä monta kertaa. On vähintäänkin todennäköistä, että palaamme sinne vielä joskus uudestaan.