Ylä-Lyly
Lähdimme aamusta järvelle. Keli oli hieno, mutta purjehtimisen kannalta tuuli oli sen verran hiljaista, että päätimme valita lähellä olevan Ylä-Lylyn kohteeksi. Saari oli meille entuudestaan tuntematon ja vähän arvelutti, löytyisikö sieltä rantautumiseen soveliasta paikkaa, koska ankkuria ei ollut mukana. Kaakkoispuolella olevan niemenkärjen auringon puolella oli joku yksinäinen moottoriveneilijä paistattelemassa päivää alasti, joten jatkoimme etsintää. Niemen varjoisella puolella oli jonkun verran karkeaa hiekkaa, johon veneen sai vedettyä. Koska hiekan edessä pohja oli kivinen, etsimme rannalta pari sinne huuhtoutunutta tukkia, joita köytimme rullina veneen alla.
Ylä-Lyly osoittautui saarena maastonsa ansiosta mielenkiintoiseksi kohteeksi, lähinnä erikoislaatuisen pitkän niemenkärkensä takia. Söimme nuotion äärellä eväät ja aloimme miettiä paluumatkaa. Tuuli kuitenkin voimistui yllättäen noin 10 m/s nopeuteen ja kääntyi puhaltamaan suoraan sille puolelle saarta, johon olimme rantautuneet. Irroitin peräsimen ja vedimme venettä ylemmäs. Koska myrskytuulessa liikkeellelähtö vaahtopäitä täynnäolevalla järvenselällä ei oikein tuntunut järkevältä vaihtoehdolta, päätimme seurata säätilan kehittymistä. Sääennusteiden mukaan kuvaa tuulta ei pitänyt olla luvassa. Noin tunnin päästä tuulen nopeus tippuikin noin 6 m/s. Pääsimme irti rannasta helposti kääntämällä keulan aaltoja vastaan, melomalla kaikin voimin pois päin rannan kivikosta ja sitten laskemalla kölin ja peräsimen. Sen jälkeen olikin jo helppo nostaa purjeet, ja aika nauttia tasaisesta menosta.
Paluumatkalla tuuli vaimeni ja loppumatkan viimeinen meripeninkulma oli peilityyntä. Onneksi meillä oli kaksi kanootin melaa mukana, joiden avulla pääsimme satamaan. Täytyy sanoa, että Wayfarer on yllättävän kevyt melottava. GPS:n mukaan maksimimelontanopeus oli vähän yli kaksi solmua. Moottorilla ohimenneen ison purjeveneen omistaja vitsaili, että heidän veneensä on liian painava melottavaksi. Hyväksyimme heidän selityksensä, ja jatkoimme matkaa ihaillen nousevaa kuuta ja kuunnellen luonnon ääniä. Pian oli aika päättää päivän hieno seikkailu.
