Arvaamaton kesäsää

· Suur-Saimaa · Sarastus · 3 M

Iltapäivällä päätimme lähteä vesille. Alussa oli jonkun verran tuulenvirettä, mutta se katosi pian lähdön jälkeen. Ennen pitkää lilluimme peilityynessä vedessä, jossa ainoa keino päästä eteen päin oli melominen. Ohitse meni soutuvene, jonka omistaja kommentoi meidän paattiamme sanoen, että veneemmä on hieno ja että häntäkin on harkinnut samankaltaisen hankkimista itselleen. Vaikka vaihdoimme vähän ajatuksia, en valitettavasti ehtinyt kertoa, että kyseessä on Wayfarer.

Lähes peilityyntä
Olen lukemassa Frank Dyen kirjaa Sailing to the Edge of Fear, jossa hän sanoo Wayfarerin helpottavan paikallisten ihmisten kohtaamista. Täytyy sanoa, että tämä näyttää pitävän paikkaansa. Jostain syystä purjejolla tuntuu herättävän ihmisten mielenkiinnon ja sympatiat. Köliveneiden kyydissä ollessani en muista kokeneeni vastaavaa.

Laivakissa
Koska kolme eri sääennustetta lupasivat rauhallista keliä, päätimme ottaa kokeeksi mukaan laivakissan. Aluksi se oli vähän hermostunut, mutta ennen pitkää oli meistä kaikista rauhallisin. Kissan tyyneys kesti laituriin saakka. Jälkeen päin ajateltuna sen mukaan ottaminen oli aika harkitsematonta.

Peilityvenessä meloessamme kuulimme ukkosen jyrähtävän parinkymmenen kilometrin päässä. Horisontissa taivas alkoi synkistyä ja saderintama näkyi selvästi taivaalla ja kaukaisten saarien väreissä. Mietimme, mitä kannattaisi tehdä. Ensin pohdimme siirtymistä rannan suojaan odottamaan sään paranemista. Miehistön kapinan ehkäisemiseksi myönnyin kuitenkin kääntymään takaisin.

Sivutuuli alkoi puhaltaa liikuttaen meitä mukavasti takaisin satamaa kohti. Kymmenen minuutin jälkeen tilanne kuitenkin muuttui. Tuuli puhalsi nyt edestä päin ja oli voimakkaan puuskittaista ja ailahtelevaa. Rullasimme varmuuden vuoksi genoan ja löysäilin skuuttia aina puuskan lähetessä.

Laituriin päästyämme alkoi sataa. Kotona sää selkeni ja aurinko palasi taivaalle. Tätä se Suomen kesä on…