Usein esitettyjä kysymyksiä

Ohessa on koottuna kysymyksiä, joista moniin törmää aika-ajoin. Vastaukset ovat omia mielipiteitäni ja ajatuksiani, jotka saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Päivitän ja korjailen tätä sivua aina silloin tällöin.

Mikä juttu tämä oikein on?

Olet lukemassa Hyvässä slöörissä -blogia, joka kertoo purjejollilla retkeilemisestä pääasiassa Suomen sisävesillä. Kansainvälistä ulottuvuutta on silti myös hiukan mukana. Pääosa purjehduksista on tehty Sarastus-nimisellä Wayfarer-purjejollalla. Sen lisäksi SCAMP-jolla on rakenteilla. Sivusto koostuu varsinaisesta blogi-osasta, jossa kerronta etenee aikajärjestyksessä sekä sivuhierarkiasta, joihin pääsee yläreunan valikon kautta. Hyvässä slöörissä on voittoa tavoittelematon harrastesivusto.

Mitä blogin nimi tarkoittaa?

Slööri-sana on ruotsalaisperäinen ja tarkoittaa purjehtimista sivumyötäisessä tuulessa, joka on monelle purjehtijalle se mieluisin tuulensuunta. Mikä siis hienompaa kuin purjehtiminen hyvässä slöörissä?

Mikä on purjejolla?

Purjejolla on pelkistetty pieni purjevene, joka on varustettu tyypillisesti nosto- tai taittokölillä. Köliveneistä poiketen siinä ei ole kiinteää painolla varustettua köliä, mutta joissain malleissa taittoköli saattaa olla tehty metallista vakauden lisäämiseksi. Joidenkin purjejollamallien pohjaan on asennettu paarlasti, jossa painona toimii vesi, metalli, kivet, hiekka tai jokin muu riittävän painava aine tai esine. Purjejollat tunnetaan parhaiten osana kilpaurheilua, jossa yritetään maksimoida nopeutta vakauden kustannuksella. Retkipurjejollissa sen sijaan vakaus on nopeutta tärkeämpää.

Monen tunnetun purjehtijan ensikosketus harrastukseen on alkanut Optimistijollan kyydissä. Pieni kiikkeränoloinen jolla antaa välittömän vasteen purjehtijan tekemien valintojen vaikutuksesta, mikä tehostaa oppimista.

Purjejollan yksi merkittävistä vahvuuksista on sen suhteellisen helppo liikuteltavuus trailerin päällä eri vesistöjen äärelle, mihin riittää keskiverto henkilöauto. Purjehdusretkiä ei siis tarvitse aina aloittaa samasta satamasta ja suunnata samoihin kohteisiin. Toisaalta pieni syväys avaa pääsyn sellaisiin kohteisiin, joihin suuremman syväyksen omaavilla veneillä ei ole asiaa.

Eivätkö purjejollat ole aika tuntematon juttu Suomessa?

Kilpajollien lisäksi Suomessa tunnetaan hyvin Optimistijollat (Optarit), Lightningit (Litit), Viklat ja Windmillit (Vintikat). Ne kaikki ovat purjejollia, joilla on pitkät perinteet maassamme. Tässä blogissa paljon esillä oleva Wayfarer sen sijaan on luokkana vähemmin tunnettu täällä pohjoisessa. Scamp puolestaan on täällä vielä vieläkin tuntemattomampi, mutta kiinnostus sitä kohtaan on lisääntynyt selvästi.

Eikö purjehdus ole kallis ja elitistinen harrastus?

Purjehtimiseen saa kyllä varmasti käytettyä vaikka kuinka paljon rahaa, jos hankkii suuren veneen ja sille hyvän laituripaikan. Purjejolla on kuitenkin varsin edullinen kulkupeli. Hyviä käytettyjä purjejollia saa jo alle viidellä tuhannella eurolla. Hankinnan jälkeen kustannukset ovat yllättävän pienet. Lähinnä purjeita, köysiä ja muita kuluvia osia joutuu aina joskus uusimaan. Lisäksi erityisesti puisen veneen pintaa on joskus huollettava, riippuen tietysti käytöstä ja kolhuista. Purjeveneen ensisijaisesti käyttämä energia on luonnollisesti ilmaista ja uusiutuvaa.

Eikö moottorivene olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin purjevene?

Jos tavoitteena on päästä suhteellisen nopeasti ja ennustettavasti pisteestä A pisteeseen B, on moottorivene yleensä parempi vaihtoehto. Jos sen sijaan vesillä kulkemisesta haluaa luonnonläheisen, mielenkiintoisen ja kiireettömän kokemuksen, on minun mielestäni pieni purjevene paras mahdollinen valinta. Meluton kulkeminen lähellä veden pintaa puhtaasti tuulienergiaa hyödyntäen on hieno kokemus.

Siis eikö veneessä ihan oikeasti ole moottoria?!

Veneilijöiden suhtautuminen moottorittomaan alukseen vaihtelee suuresti. Monet moottoriveneilijät pitävät moottorittomuutta jotenkin outona ja melkeinpä ei-hyväksyttävänä ilmiönä, kun taas purjehtijat ovat lähes pääsääntöisesti myötämielisen kiinnostuneita ja kannustavia. Kerran eräs 40-jalkaisen komean purjeveneen omistaja hiukan häpeillen myönsi minulle, että hän käyttää vesillä enemmän moottoria kuin purjeita. No, enpä tiedä viitsisinkö itsekään käyttää sisävesiretkillä paljoa purjeita niin suuren veneen tapauksessa, etenkin jos miehistö on kooltaan pieni.

Purjejollaan pystyy asentamaan perämoottorin, mutta itse en ole vaivautunut hankkimaan Sarastukseen sellaista. Jos tuuli loppuu, otetaan käyttöön ruismoottorilla toimivat melat, mikä on itsessään hyvää kuntoliikuntaa, ihan samalla tavalla kuin soutulaitteen käyttäminen kuntosalilla. Maailmalla vähitellen suosiotaan kasvattava trendi pienveneilijöiden keskuudessa on liikkua pelkästään purjeiden ja airojen voimalla. Englanniksi tämä ilmiö tunnetaan nimellä sail and oar ja ranskaksi voile-aviron. Veneily ilman moottoria on yksinkertaista, melutonta, hajutonta eikä perämoottori ole turhaan tyrkyllä houkuttelemassa varkaita.

On toki ymmärrettävää, että nykyajan elämänmenossa pitää ehtiä maanantaiksi töihin ja jos retken aikataulu on asetettu tiukaksi, on perämoottori melko luotettava tapa päästä ajoissa takaisin lähtöpisteeseen. Lisäksi liikkuminen jokia pitkin ja vuorovesien vaikutuspiirissä olevilla rannikoilla ovat selkeä peruste moottorin käytölle. Kokemattomalle purjehtijalle varalla oleva moottori voi myös olla turvallisuutta parantava varuste. Nykyään sähköperämoottorit ovat houkutteleva vaihtoehto niille, jotka arvostavat hiljaista ja hajutonta kyytiä.

Millaisille vesille purjejolla soveltuu parhaiten?

Monet purjejollista täyttävät CE-sertifioinnin mukaiset suunnittelukategoriat C ja D, mikä tarkoittaa, että ne on tarkoitettu käytettäväksi rajatuissa olosuhteissa sisävesillä ja saaristoissa. Tästä huolimatta jotkut ovat purjehtineet niillä myös avomerellä hyvin haastavissa olosuhteissa, mutta se ei ole missään nimessä suositeltavaa. Kannattaa tiedostaa, että ilmoitettu C-kategorian maksimimiehistön koko on yleensä pienempi kuin D-kategoriassa.

Sanoisin, että seuraavat tekijät ovat tärkeimmät, jotka rajaavat jollalle soveltuvaa purjehdusympäristöä:

• pintaveden ja ilman lämpötila (hypotermian ja kylmäshokin riski)
• purjehtijan kokemus
• veneen “merikelpoisuus”
• miehistön koko
• vallitsevat sääolosuhteet (aallot, tuuli ja vuorovesivirrat)
• rantautumismahdollisuudet (kalliorannat vaikeimpia)

Vaikka järvillä olosuhteet ovat pääsääntöisesti rauhallisemmat, on rannikolla sää usein ennustettavampaa ja puuskat pehmeämpiä. Siellä on myös enemmän tilaa luovia. Avomerellä purjehtimista tulee puolestaan välttää.

Eikö kiintokölillä varustettu vene olisi sittenkin luotettavampi vaihtoehto?

Syvälle ulottuva painava kiintoköli lisää vakautta tuntuvasti, mistä on turvaa etenkin avomeripurjehduksessa ja kylmällä kelillä purjehdittaessa. Jos kölipultit ja veneen rakenteet ovat kunnossa, vääntää painava kiintoköli venettä aina kohti pystyasentoa kaikissa tilanteissa. Purjejollan kevyt köli ei tätä mahdollista, minkä takia purjejolla voi kaatua. Kiintoköli kuitenkin pitää huolen siitä, että vakavan vuodon saanut vene uppoaa ja painuu varmasti pohjaan saakka. Purjejollien rakenteissa olevat kellukkeet estävät uppoamisen, vaikka vene olisi reunoja myöten täynnä vettä.

Itse arvostan purjejollissa niiden suurta toimintasädettä verrattuna köliveneisiin. Purjejollan pystyy siirtämään trailerin päällä kauas uusien vesistöjen äärelle murto-osassa siitä ajasta, joka isolla veneellä kuluisi purjehtia sinne. Lisäksi maston kaataminen purjejollissa on tyypillisesti melko suoraviivaista. Tämä helpottaa siltojen alittamista, mikä laajentaa toiminta-aluetta entisestään. Nostokölin ansiosta purjejollan syväys on kölivenettä paljon pienempi, mikä puolestaan avaa pääsyn sellaisiin luontokohteisiin, joihin syvällä kulkevilla veneillä ei ole mitään asiaa, ellei veneessä ole mukana rantautumisen mahdollistavaa jollaa tai kumivenettä.

Helppo liikuteltavuus myös mahdollistaa veneen säilyttämisen kotona. Myrskyisenä yönä voi siis kääntää sängyssä tyytyväisenä kylkeä ilman huolta siitä, kuinka vene selviää laiturissa tai poijussa. Lisäksi veneen huoltaminen kotona on helpompaa ja miellyttävämpää. Sanomattakin lienee selvää, ettei erillisiä laituri- ja talvisäilytysmaksuja ole.

Luonnollisesti, jos ei voi hyväksyä kaatumisriskiä, haluaa tilavan hytin tai ei ole fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa, on kölivene parempi vaihtoehto.

Mutta mitä jos se kaatuu?!

Purjejollan kaaduttua miehistö joutuu veden varaan. Tämän tapahduttua miehistön tulee yrittää kääntää veneen kölistä kammeten pystyyn ja kiivetä reunan yli takaisin veneeseen, minkä jälkeen alkaa veneen tyhjennys ‒ olettaen ettei vene ole itsestääntyhjentyvä. Kylmään veteen joutuessaan ihminen altistuu hypotermialle, kylmäshokille ja hukkumiselle. Hypotermian riski myös säilyy, jos ollaan märissä vaatteissa tuulessa. Kaatumiseen varautuminen on sen takia merkittävä osa purjehduksen valmistelua, mikä sisältää paitsi kylmän veden vaikutukseen huomioimisen, niin myös varusteiden ja matkatavaroiden kiinnittämisen veneeseen. Esimerkiksi kartan, melojen tai eväiden ajelehtiminen tuulen mukana pois voi olla aika ikävä yllätys. Kuiva- tai märkäpuku pienentävät hypotermian riskiä. Reivaaminen jo satamasta lähtiessä on usein järkevä toimenpide, sillä reivin purkaminen on helpompaa kuin sen tekeminen.

Viime kädessä on kyseisen veneen kapteenin (tai nykylain sanaston mukaisesti “päällikön”) vastuulla arvioida sään, veden lämpötilan, miehistön kokemuksen, varusteiden, aikataulun ja muiden tekijöiden vaikutusta veneilyn turvallisuuteen. Epäsuotuisissa olosuhteissa hyvää merimiestaitoa osoittaa päätös olla lähtemättä vesille.

Retkijollat ovat sen verran vakaita kokeneiden purjehtijoiden käsissä, että kaatumiset ovat harvinaisia, mutta käytännössä jokaiselle niitä sattuu ennen pitkää. Sen takia kaatumisen harjoittelu lämpimän veden aikaan hallituissa olosuhteissa on hyvin suositeltavaa.

Sanottakoon tässä yhteydessä, että omalla kohdallani pidän todennäköisempänä menehtymistä auto-onnettomuudessa kuin veneretkellä. Ajan autolla melko vähän.

Ohessa on video Wayfarer-purjejollan tahallisesta kaatamisesta ja nostamisesta takaisin pystyyn. Huomaa maston huipussa oleva erillinen kelluke, joka estää rikiä painumasta veden alle. Vastaavia kellukkeita on myös ommeltuna purjeen huippuun sijoitettuun taskuun. Kyseinen vene on itsetyhjentyvä, joten äyskäröintiä ei tarvita. Veneen nostaminen pystyyn korkeassa aallokossa on vaikeampaa.

Kuinka pitkä on purjejollan purjehduskausi?

Purjehduskauden pituutta rajaavat päätekijät ovat vedenlämpötila, ilman lämpötila, tuuliolosuhteet ja päivän pituus. Toki loma-ajankohdat ja muut menot vaikuttavat myös, ja yksilökohtaisia eroja on esimerkiksi miehistön jäsenten yleiskunnon suhteen. Pääsääntöisesti itse vältän purjehtimista vedessä, joka on alle 12,5°C. Amerikkalainen purjehtijakonkari Howard Rice on kiteyttänyt lämpötilan vaikutuksen osuvasti:

• kylmä vesi, kylmä ilma ‒ tyypillinen tappava yhdistelmä
• kylmä vesi, lämmin ilma ‒ voi selvitä tuurilla
• lämmin vesi, lämmin ilma ‒ ihanteellinen tilanne
• lämmin vesi, kylmä ilma ‒ kaikesta huolimatta vaarallinen

Oheisessa taulukossa on esitelty keskimääräisiä olosuhteita Suur-Saimaan kohdilla. Keskiarvot toki ovat vain suuntaa-antavia, ja jokainen vuosi on erilainen. Pintaveden lämpötila suurilla selillä on myös alempi kuin rantojen tuntumassa olevilla mittauspisteillä. Paras purjehdusaika ajoittuu tavallisesti kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun.

Taulukossa on lueteltu auringon nousu- ja laskuajat sekä nauttinen pimeys (eli ajanjakso nauttisen iltahämärän ja nauttisen aamuhämärän välissä) Lappeenrannassa sekä keskimääräinen pintaveden lämpötila Saimaan Lauritsalan mittausasemalla välillä 1991-2000 (Lähde: Suomen vesistöjen lämpötilaolot 1900-luvulla, Johanna Korhonen, 2002). Ilmanlämpötilasarake kertoo interpoloidun tilastollisen keskimääräisen vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan Suur-Saimaan Sarviniemen kohdalla.

Miten pärjäätte ilman vessaa, vuoteita, keittokomeroa, jääkappia ja lämmintä suihkua?

Itse asiassa emme pärjää ilman niitä, mutta ne vain eivät kulje veneessä kiinteästi mukana. Lähtö- ja retkisatamista löytyy yleensä vessa. Muussa tapauksessa käytämme perinteistä retkeilijän metsä plus lapio plus kuoppa -menetelmää. Jos kesken purjehduksen tulee hätä, pysähdymme yleensä johonkin sopivaan suojan puolen rantaan “pissatauolle”. Naispuolisille purjehtijoille ämpärin käyttäminen veneessä ei oikein tunnu olevan mieleen.

Wayfarerin pohjalla pystyy periaatteessa nukkumaan 1-2 henkeä, mutta se on hiukan epämukavaa matalalla olevien istuimien takia. Yöretkillä meillä on aina maateltta mukana. Ruokailu hoidetaan eväillä, ja jos halutaan lämmintä ruokaa, se kokataan rannassa joko retkikeittimellä tai nuotiopaikalla. Jääkaappia ei ole, mutta meillä on pieni kylmälaukku, jossa osa eväistä pysyy jonkun aikaa viileänä. Peseytyminen hoidetaan joko kotona tai järvessä. Joissain saarissa on toki sauna, joka on suomalaiselle luksusta.

Loppujen lopuksi on kyse siitä, mitä ihminen arvostaa. Vuorenhuipulle voi päästä vaivattomasti köysiradalla tai maastoautolla, mutta sinne omin käsin ja jaloin kiipeämisessä on oma viehätyksensä. Sama pätee minimalistiseen ja vaatimattomaan tuulen voimalla kulkevaan pienveneeseen, jossa tuntee olevansa välittömässä vuorovaikutuksessa luonnonvoimien kanssa.

Onko veneen laskeminen ja nostaminen joka kerta rasittavaa?

Veneen laskeminen veteen retken alussa ja sen nostaminen takaisin trailerin päälle retken lopussa ovat tavallaan osa purjejollailijan elämäntapaa. Kaikkein työläintä siinä on rikin (masto, purjeet, vantit, yms.) valmistaminen purjehduskuntoon. Haruksettomilla yhden purjeen loggerttirikeillä tästä voi selvitä jopa alle kymmenessä minuutissa kun taas bermudariki vie tavallisesti noin puoli tuntia. Eräs joolirikillä varustetun Navigator-veneen omistaja totesi hymyillen, että rikin pystyttämiseen käytetyt 45 minuuttia ovat hyvin käytetyt 45 minuuttia. Toisin sanoen, miehistön asenteesta se on loppujen lopuksi kiinni.

Itse olen laatinut paperille kaksi muistilistaa Sarastuksen kotoalähtöä ja vesillelaskua varten. Ne paitsi ehkäisevät oleellisten asioiden unohtamista, myös nopeuttavat vesillelaskua, koska aikaa ei juuri kulu päänraapimiseen tai virheiden korjailuun. Toisaalta selkeä tehtävälista mahdollistaa tiettyjen vaiheiden rinnakkaistamisen miehistönjäsenten kesken. Nopeimmillaan Sarastuksen vesillelasku on onnistunut 20 minuutissa, mutta keskimäärin siihen menee puoli tuntia. Vedestänostoon menee melkein saman verran aikaa.

Eikö lasikuiturunkoinen vene olisi helppohoitoisempi?

Lasikuitu on helppohoitoisempi ja vahvempi materiaali, mutta puuvene on aina puuvene, vaikka olisikin tehty puuvanerista. Kauneuden lisäksi se on lämpimämpi ja helpommin muokattava materiaali, joka ei vanhetessaan muutu painavammaksi.

Puuveneistä monelle tulee mieleen jokakeväinen puupinnan työläs huoltaminen. Jos puuvanerista purjejollaa säilytetään purjehdusten välillä esimerkiksi autotallissa, on sään rungolle aiheuttama rasitus sangen vähäistä, jolloin huoltoväli on helposti useita vuosia. Jos veneen on lisäksi rakentanut itse, sen huoltamiseen ja korjaamiseen tarvittavat taidot ovat jo valmiina. Hyvän kuljetettavuuden ansiosta purjejollan huoltaminen onnistuu mukavasti kotona.

Kenelle purjejolla sopii veneeksi?

Purjejollalla purjehtiminen vaatii fyysistä kuntoa, jota tarvitaan luoviessa ja veneen mahdollisesti kaatuessa. Myös purjeiden peruskäsittelytaito on tärkeää, jollei halua oppia kaikkea kantapään kautta. Tämän taidon merkitys korostuu kovalla tuulella, jolloin joutuu tekemään nopeita päätöksiä stressaavissa tilanteissa. Riittävä navigointitaito on tärkeää, eli merikarttaa ja merimerkkejä tulee ymmärtää, sekä purjehtimisen reittisuunnittelun sujua. Saaristolaivurikurssi on sinällään ihan hyvä tapa oppia näitä taitoja teoriassa, mutta niistä lyijykynällä karttalehdelle piirtelyistä on hyötyä lähinnä karttapöydällä varustetuissa hytillisessä moottorialuksessa, ei purjejollassa. Kyky sietää hiukan epämukavuutta pienessä veneessä on myös eduksi.

Luonnonläheistä veneilykokemusta arvostavalle ja tietynlaista seikkailullisuutta kaipaavalle purjejolla tarjoaa monia mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi kyse on motivaatiosta. Jos se on kohdallaan, lähes mikä tahansa onnistuu.

Sopiiko purjejolla perhepurjehdukseen?

Tämä on kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta, koska se riippuu niin paljon kyseessä olevasta perheestä, kipparin kokemuksesta, purjehdusvesistä ja tietysti alueelle ominaisista keleistä. Jokaisen tulee tehdä riskianalyysi itse. Itse aloitin perheen kanssa Wayfarerilla purjehtimisen sisävesillä, kun lapset olivat 9-13 vuoden ikähaarukassa. Isommilla veneillä purjehtiminen oli itselleni tuttua jo entuudestaan. Perheeni on tottunut retkeilemiseen, joten purjejollailulle tyypillinen vaatimattomuus ei ollut kynnyskysymys.

Kipparin tehdessä valintoja kaiken muun edellä tulee olla se, kuinka turvalliseksi ja mielekkääksi miehistö tuntee retken. Jos miehistö ei voi luottaa kippariin, niin keneen se sitten luottaa?

Itse suunnittelen perheretket oheisten periaatteiden mukaan:

1. Seuraan kaavaillun purjehdusajankohdan sääennusteita jo useampi päivä etukäteen, pääasiassa Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta. Jos keli näyttää turhan kovalta, on parempi jättää retki väliin kuin joutua perheen kanssa merihätään. Etenkin alkukesästä, kun vedet ovat vielä viileitä, kannattaa valita heikkotuulisia päiviä ja suosia etelän järviä. Säätiedotus merenkulkijoille on myös hyvä tarkistaa, koska siinä arvioidaan sanallisesti kokonaisen vesialueen sään kehitys 1-2 vuorokauden ajalla.

2. Perheen kanssa purjehtiessa lähtöpisteen ja kohteen valinnassa kannattaa yrittää minimoida luoviminen, etenkin paluumatkalla. Itse pidän ihanteellisena kelinä sivutuulta 4-5 m/s tullessa ja mennessä. Rantautumispaikan kannattaa olla suojan puolella. Hiekkaranta on paras ja kallioranta yleensä liian vaikea ja jopa vaarallinen. Maastokartat ja ilmakuvat ovat hyvä apu rantautumispaikkoja etsiessä. Järvikohteet ovat pääsääntöisesti saaristokohteita turvallisempi valinta. Kannattaa huomata, että saariston laidalla aallot voivat nousta pelottavan suuriksi, jos tuuli puhaltaa avomereltä päin. Kohteeseen purjehtimisaika kannattaa olla riittävän lyhyt, jottei miehistö väsy. Noin 2-3 tuntia yhteen suuntaan on oman perheeni kanssa ihanteellinen aika.

3. Jos keli lähtöhetkellä vähänkään arveluttaa, kannattaa reivata jo satamassa ihan vaan varmuuden vuoksi. Reivin purkaminen kevyellä kelillä on paljon helpompaa kuin reivin tekeminen tuulen voimistuessa. Painavimpana perheenjäsenenä istun yleensä veneen leveimmällä kohdalla painona ja pidän samalla huolta jalusköysistä. Pinnan käsittelyn oppii melkein kuka tahansa nopeasti, mutta toki kovalla kelillä voi tulla erilaisia tilanteita, joissa kokemus pinnan käytössä on eduksi tuulen suunnasta riippumatta. Esimerkiksi myötätuulipurjehduksessa vahinkojiippi voi johtaa veneen kaatumiseen ja/tai puomin iskemiseen miehistönjäsenen päähän.

4. Purjehtiessa kannattaa pitää tuntosarvet herkkänä miehistön mielialan suhteen. Suunnitelman muuttaminen on ihan hyväksyttävää, jos tilanne sitä vaatii. Kärsivällisyys kyllä maksaa itsensä takaisin tulevina vuosina. Ison jalusköyttä tulee pitää käsissä koko matkan, paitsi tietysti jos tuuli loppuu kokonaan. Kovalla keillä luoviessa vastakäännöksen ajaksi jalusköyttä kannattaa löysätä jonkun verran, jotta puolenvaihto sujuu hallitummin. Kipparin tulee myös tiedostaa, että jos vesillä tehdään virheitä, on se aina loppujen lopuksi kipparin oma vika, ei kokemattoman miehistön. Toisin sanoen, kärsivällisyys on valttia.

5. Perille tultaessa lasken miehistön rantaan ja jään itse säätämään ankkuriköyttä ja pakkaamaan purjeita. Hyvässä lykyssä ruoka on valmis, kun vene on pakattu. Uiminen ja saunominen kohteessa ovat aina luksusta.

6. Ennen paluumatkalle lähtemistä viimeisin sääennuste on syytä aina tarkistaa rannassa, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä, koska sääennusteet ovat voineet muuttua päivän aikana. Älypuhelimella sään tarkistaminen on helppoa. Suosittelen Ilmatieteenlaitoksen ja Forecan sovellusta, koska niiden ennusteet päivittyvät usein ja pohjautuvat Euroopassa arvostettuihin säämalleihin, kuten ECMWF:ään. Ilmaiset ulkomaiset sovellukset käyttävät usein epätarkkaa GFS-mallia, jonka avulla tehtyä ennustetta päivitetään tyypillisesti vain kahdesti vuorokaudessa. Lisäksi kotimaiset sovellukset mahdollistavat suoran mittaustiedon tarkistamisen ilmatieteenlaitoksen sääasemilta. Suojan puolella ei saa vesille katsoessa kokonaiskäsitystä siitä, millaiset olosuhteet tuulen puolella odottavat. Jälleen, jos keli hiukankaan epäilyttää, on reivaaminen hyvin järkevää.

7. Vesillelaskupaikkaan palatessa tulee malttaa kiinnittää vene ja sen varusteet kunnolla trailerilla kuljettamista varten. Kesän edetessä ja iltojen pimetessä kunnollinen taskulamppu on tässä avuksi. COLREG-säännöstön mukaan riittävän tehokas taskulamppu voi myös toimia alle 7 metriä pitkän purjeilla kulkevan veneen kulkuvalona.

Itse olen tehnyt kaksi muistilistaa. Ensimmäisessä luetellaan mukaan otettavat asiat ja toisessa kaikki ne toimenpiteet, jotka satamassa tulee vesille laskiessa tehdä. Listat paitsi nopeuttavat lähtemistä, niin myös ehkäisevät ikäviä unohduksia. Esimerkiksi veneen pohjatulpat on yllättävän helppo unohtaa lähtiessä auki. Myös aurinkorasva, vaihtovaatteet ja isopurjeen kelluke tahtovat unohtua helposti.

Loppujen lopuksi perhepurjehduksessa on kyse siitä, miten saada miehistön motivaatio pysymään ylhäällä. Motivaatio pysyy ylhäällä, jos miehistö kokee purjehduksen mukavaksi. Epämukavaa purjehdusta on se, jos miehistölle huudetaan, miehistö satuttaa itsensä, miehistö kokee altistuvansa vaaralle, miehistöä ei kuunnella tai miehistöä nöyryytetään. Yksinpurjehduksessa nämä kysymykset eivät ole oleellisia, mutta sosiaalinen ulottuvuus tuo tiettyjä vaatimuksia kapteenin empaattisille taidoille ja stressinsietokyvylle.

Kuinka hoidat navigoinnin?

Vaikka todellinen merikarhukonkari luottaa ainoastaan paperisiin merikarttoihin ja perinteiseen kompassiin, pidän elektronista merikarttaa erittäin hyödyllisenä pienessä veneessä, jossa itse purjehtiminen vaatii usein lähes kaiken huomion. Älypuhelinsovelluksista tällä hetkellä oma suosikkini on ruotsalainen Seapilot, joka tosin kattaa Suomen sisävesistä vain Saimaan, koska Traficom ei tarjoa virallisia elektronisia merikarttoja (ENC) kuin merialueiden ja Saimaan vesistön osalta. Navionicsin kattavuus on tältä osin parempi, mutta sen karttoja ei pidetä yhtä luotettavina kuin virallisia karttoja. On hyödyksi, jos puhelimen näytön kosketusominaisuuden saa jollain sovelluksella pois päältä siiheksi, kunnes se taas aktivoidaan fyysisellä napilla, koska märkä näyttö aiheuttaa haamukosketuksia. Toki paperikartat tulee olla mukana ainakin varalla, mutta ne ovat myös mukavia matkan suunnittelussa, koska niistä saa vesialueista paremman kokonaiskuvan. Lisäksi, etenkin lasten kanssa, on mukavaa tarkistaa paperikartasta sijainti purjehduksen aikana. Kompassi puolestaan kuuluu jokaisen retkiveneen perusvarustukseen, etenkin merellä purjehtiessa.

Millainen ankkuri veneessä on?

Sarastuksessa on noin 2 kg painoinen Danforth-tyyppinen levyankkuri, johon olen kiinnittänyt 1,5 metriä painavaa ketjua. Kyseistä yhdistelmää olen käyttänyt pääasiassa vain suojaisissa paikoissa, joten kovassa tuulessa sen pitävyys on vielä testaamatta. Mutapohjalla levyankkuri ei tunnu pitävän ollenkaan.

Britteinsaarten rannikkovesillä ankkurin käyttäminen on paljon suurempi kysymys kuin Suomessa, koska siellä suojaa antavia saaria on huomattavasti vähemmän Skotlantia lukuunottamatta. Ralph Roberts, joka tunnetaan Wayfarer-retkipurjehtimisen arvostettuna konkarina, selitti minulle vuosia sitten oman käytäntönsä:

Omat ankkurini (1 Danforth ja 1 CQR) ovat vain 2 kg painavia, mutta niissä on kiinni 1,5 metrin pienisilmäinen mutta painava ketju. Ne ovat pitäneet veneeni paikallaan kovassa tuulessa ja kovalla kelillä. Mielestäni tärkeä tekijä on kiinnittää 400-500 mm pitkä ja 10 mm paksu kumiköysi ankkurin ja veneen keulan kiinnityskohdan välille ‒ jäljelle jäävä ankkuriköysi kuitenkin kiinnitettynä veneeseen siltä varalta, että kumiköysi katkeaa. Tämä pehmentää aaltojen aikaansaamia nykäyksiä, jotka käsittääkseni ovat selvästi syynä ankkurien laahaamiseen. Itselläni on näitä kumiköysiä neljä kappaletta ja niiden molemmissa päissä on haka. Käytän niitä myös kiinnittyessä poijuun tai laituriin kovalla tuulella, jolloin muutoin tapahtuvat nykäykset ja riuhtoilut suodattuvat pois.

Brittiläinen Dinghy Cruising Association puolestaan suosittelee purjejollan ankkurin painoksi vähintään viittä kilogrammaa ja ketjun pituudeksi kahta metriä. Ankkuriköyden pituudeksi suositellaan vähintään 30 metriä pitkää, 8 mm paksua, ei-kelluvaa köyttä, joka tulee kiinnittää lujaan kohtaan veneessä.

Mitä lainsäädäntö edellyttää purjejollalta?

Suomessa Vesiliikennelaki määrittää vesillä liikkumisen pelisäännöt. Se kytkee vuonna 1972 tehdyt kansainväliset meriteiden säännöt -yleissopimuksen (COLREG) osaksi Suomen vesiliikenteen käytäntöjä. Pääpaino niissä on yhteentörmäysten välttämisessä sekä valoisalla että pimeällä. Ohessa on poimintoja alle 7 metriä pitkälle purjejollalle keskeisistä lainkohdista. Jokainen kuitenkin tarkistakoon ja tulkitkoon ajantasaisen lainsäädännön itse, ennen kuin lähtee vesille.

Purjealukset väistävät toisiaan tuulen mukaan. Jos tuuli on samalta puolelta, tuulenpuoleinen väistää. Jos tuuli on eri puolilta, väistää se, jolla tuuli on paapuurin puolelta. (COLREG 12)

Tavalliset moottoriveneet väistävät purjejollaa (COLREG 18). Moottoriveneiden suhteen kannattaa kuitenkin olla herrasmies ja välttää aiheuttamasta toisille yllättäviä tilanteita, vaikka itsellä olisikin sääntöjen mukainen oikeus äkillisiin käännöksiin.

Uudistetun Vesiliikennelain (782/2019) mukaan alle seitsemän metrin pituisen purjevoimalla kulkevan purjeveneen on pysyttävä poissa yli 12 metrin pituisten vesikulkuneuvojen tieltä yleisillä kulkuväylillä (VLL 15 § 3). Tämä pätee myös purjejollaan. Kenelläkään ei kuitenkaan ole toiseen nähden yliajo-oikeutta, vaan päällikön on aina arvioitava ja estettävä yhteentörmäyksen vaara, missä asianmukainen tähystys on keskeisessä roolissa (VLL 12 § ja 13 §).

Muita aluksia, joita purjejollan tulee aina väistää, ovat ainakin liikkuvuutensa, syväyksensä tai kalastustehtävien rajoittamat alukset.

Moottorittoman purjejollan varusteiksi edellytetään seuraavia asioita (VLL 108 §):

• hyväksytty oikeankokoinen pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku jokaiselle miehistön jäsenelle
• tyhjennysväline veden poistamiseen veneestä
• asianmukaiset airot tai mela tai vaihtoehtoisesti ankkuri köysineen
• jokin äänimerkinantoväline (COLREG 13:b)

Jos purjejolla kulkee purjeilla tai soutuvoimalla, riittää auringonlaskun ja auringon nousun välillä kulkuvaloiksi kädessä pidettävä taskulamppu, joka tulee sytyttää hyvissä ajoin törmäyksen välttämiseksi (COLREG 25:d). Päiväretkeilijä tarvitsee kulkuvaloja tyypillisesti lähinnä silloin, kun paluumatka venyy kesän loppupuolella auringonlaskun yli. Moottorilla kuljettaessa kulkuvalovaatimus on sama kuin pienillä moottoriveneillä, eli ympäri näköpiirin näkyvä valkoinen valo (alle 7 m pituisten veneiden tapauksessa).

Alle 24 metrisen huviveneen päällikkö ei tarvitse Suomessa aluksen kuljettamiseen lupakirjaa (Traficom). Samankaltaisia rajauksia on suurimmassa osassa Itämeren rantavaltioita. Kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjasta voi kuitenkin olla hyötyä ulkomailla venettä vuokratessa.

Rekisteröintipakko koskee runkopituudeltaan vähintään 5,5 metriä pitkiä huviveneitä. Sitä lyhyemmät veneet tulee rekisteröidä vain, jos niiden moottoriteho on 15 kW (eli 20 hevosvoimaa) tai enemmän. Suuri osa purjejollista ei siis ole rekisteröintivelvoitteen alaisia.

Huviveneiden katsastus on Suomessa täysin vapaaehtoista. Pääsääntöisesti seurat kuitenkin edellyttävät katsastusta purjehduskilpailuihin osallistuvilta veneiltä.

Entäpä turvallisuus?

Purjejollan tapauksessa kaatuminen on yleensä merkittävin turvallisuusuhka, etenkin jos vesi on kylmää tai merenkäynti voimakasta. Lainsäädännön edellyttämät kelluntapukine, tyhjennysväline ja melat ovat tietysti ehdottomia. Niiden lisäksi kylmillä vesillä kannattaa vakavasti harkita kuiva- tai märkäpuvun hankkimista, tai sitten olla purjehtimatta kylmässä. Myös pahan haavan saaminen tai puomin osuminen päähän voi aiheuttaa vaaratilanteen. Maston, vanttien, purjeen, köysien tai peräsimen vaurio voi johtaa ohjaus- tai etenemiskyvyn menettämiseen, mutta ne ovat harvinaisempia ongelmia.

Purjeiden reivausmahdollisuus on merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä. Myös veneissä, jotka voivat kaatua ylösalaisin (esimerkiksi Wayfarer), on maston huipussa tai purjeessa oleva kelluke syytä olla.

Itse olen suorittanut Rannikkolaivurin radiotutkinnon (SRC-tutkinto) ja hankkinut yksinkertaisen Meri-VHF -käsiradiopuhelimen. Sille ei ole ollut mitään käyttöä sisävesillä. Merellä se on ollut aina mukana, mutta sielläkin sen käyttö on tähän mennessä ollut vain muun radioliikenteen kuuntelua taustalla. Toki sen avulla pystyy juttelemaan isompien alusten kanssa, jos tulee tarvetta, ja pyytämään apua.

Kunnollisen Meri-VHF käsiradiopuhelimen etu vedenpitävään matkapuhelimeen nähden on, että se kelluu, on vahvarakenteisempi eikä sen käyttö märkänä tuota ongelmia. Hienoimmissa käsiradioissa on DSC-toiminnallisuus ja joissain jopa AIS-vastaanotin. Vaikka kiinteän Meri-VHF:n kantama onkin käsiradiota paljon parempi, sen asentaminen purjejollaan ei välttämättä paranna turvallisuutta, koska sen antenni sijoitetaan yleensä maston huippuun, joka todellisen hädän tullen saattaa olla vaakatasossa tai jopa ylösalaisin veden alla.

Suosittelen jokaista tutustumaan Rajavartiolaitoksen Apua! Veneilijän turvallisuusopas -julkaisuun.

Pystyykö purjejollan rakentamaan itse?

Puuvanerisen purjejollan rakentaminen itse ei ole mitään salatiedettä, mutta vaatii toki ainakin perehtymistä, aikaa, huolellisuutta ja motivaatiota. Edellytyksenä on tietysti, että kyseiseen venetyyppiin on piirustukset saatavilla. Pitkälle tuotteistetuissa venemalleissa on mahdollista tilata valmiiksi CNC-sahatut vanerit, mikä paitsi lyhentää rakentamisaikaa niin myös nostaa lopputuloksen laatua. Lasikuituisia purjejollia valmistetaan muoteilla. Sanomattakin lienee selvää, että veneen rakentaminen vaatii lämpimän tilan, jossa epoksin ja pintakäsittelyn synnyttämät käryt eivät ole ongelma. Autotalli on suosittu ratkaisu sekä veneen rakentamiseen että säilytykseen.

Wayfarerin tapauksessa piirustuksia ei valitettavasti enää myydä kotirakentajille. Sitä eniten muistuttavat itserakennettavat venetyypit lienevät Fulmar ja Navigator, joista jälkimmäinen on selvästi suositumpi. Ilur on myös varteenotettava vaihtoehto saaristopurjehdukseen. Itse rakentaville tarkoitetuista veneistä itseäni eniten kiinnostavat vaihtoehdot ovat SCAMP, Long Steps, Ilur, Navigator, Rog'15, Tiki 21 ja Foxy Lady.

Itse aloitin veneen rakennusprojektin lähinnä siksi, että kyseessä oli uusi mielenkiintoinen venetyyppi, jonka käytettyjen markkinat olivat olemattomat, ja toisaalta halusin oppia puuveneen pintakäsittelyä ja huoltamista. Toki veneen rakentaminen ajatuksena oli alkanut kiehtoa myös. Veneprojektin aikana on myös tullut opittua uusia taitoja ja omaksuttua monenlaista tietoa. John Welsford totesi eräässä haastattelussa toimistotyön olevan “haamuja vastaan taistelemista”, joka on kyllä varsin osuva rinnastus. Niinpä veneen rakentaminen on ollut antoisaa vastapainoa päivätyölleni.

Millainen on ihanteellinen purjejolla?

Oheisessa taulukossa olen luetellut ominaisuuksia, joita itse pidän tärkeinä retkipurjejollissa. Veneet ovat kunkin laadullisen kriteerin mukaan arvioimassani parhausjärjestyksessä. Lisäksi väreillä on osoitettu veneen suhteellista vahvuutta kunkin ominaisuuden osalta. Kunkin veneen arvioinnin kohdalla on huomioitu vain sen yleisin rikityyppi, eli Wayfarerilla (Wa) sluuppi, Ilurilla (Il) seisova loggertti, Navigatorilla (Na) jooli, Scampilla (Sc) tasapainotettu loggertti, Tiki 21:llä (T21) Wharramin siipipurje, RoG'15:llä (R15) kahveliketsi, Long Stepsillä (LS) loggerttijooli, Foxy Ladyllä (FL) harukseton siipipurje ja Aviateur 5,7m:llä (Av) sluuppi. Näistä Tiki 21 on enemmän pieni retkikatamaraani kuin purjejolla, mutta se on silti mukana, koska se on purjehdusominaisuuksiltaan lähellä purjejollaa.

Merikelpoisuus ilmaisee veneen arvioitua suhteellista kyvykkyyttä C-kategorian vesillä. Avomerikelpoisuutta se ei ilmaise, koska sinne purjejollia ei ole suunniteltu. Nukkumamukavuus puolestaan on aika subjektiivinen asia, mutta kuivalla kelillä pienessä veneessä puomiteltan alla on hyttiä mukavampi nukkua, jos hyttyset saa pidettyä poissa. Tiki 21:n tapauksessa molemmat vaihtoehdot ovat tietysti käytettävissä. Nopeus ja hyvä luovikulma ovat keskeiset tekijät veneen todellista etenemiskykyä arvioitaessa, ja jos mukaan otetaan lyhyt vesillelaskuaika, saadaan eväät arvioida veneen kyvykkyyttä pitkiin päiväpurjehduksiin vapaavalintaisesta lähtöpisteestä. Kun analysoidaan pienen veneen nopeutta, on syytä pitää mielessä, että miehistön koko ja matkatavaroiden määrä lisäävät painoa, joka hidastaa venettä. Toisaalta tietyt veneet, kuten Scamp, liikkuvat huomattavan sujuvasti heikoilla tuulilla, jotka ovat tyypillisiä korkeapaineen vallitessa.

Taulukossa tummanvihreä tarkoittaa erinomaista (tai ihanteellista), vaaleanvihreä hyvää (tai hiukan ihanteesta poikkeavaa), valkoinen keskivertoa (tai jonkun verran ihanteesta poikkeavaa), vaaleanpunainen heikkoa (tai merkittävästi ihanteesta poikkeavaa) ja punainen surkeaa (tai vakavasti ihanteesta poikkeavaa).

Mikä Wayfarer-malli on paras?

Tämä on tietysti aika subjektiivinen ja jopa poliittinen kysymys. Lähes kaikkien Wayfarer-mallien kyydissä pääsin purjehtimaan Irlannissa. Oman kokemukseni ja toisten mielipiteiden pohjalta retkipurjehtimiseen kaksi parasta ovat Mark 1 ja World. Näistä Mark 1 on alkuperäinen kaunis puuvanerinen kaunotar kun taas World on moderni käytännöllinen lasikuituvene. Mark 1 tapauksessa 1980-luvun lopulla rakentamisessa käytetty epoksiliima on paljon laadukkaampaa kuin vanhoissa 1960-luvulla tehtyjen veneiden ureaformaldehydi, joka vähitellen pehmenee veden vaikutuksesta. Kaikki uudet veneet ovat nykyisin Wayfarer Mk4 -sukupolvea.

Mallista riippumatta seuraavat ominaisuudet ovat lähes pakollisia Wayfarer-purjejollalla retkeilevälle:

1. Rullagenoa, joka mahdollistaa etupurjeen “nostamisen” ja “laskemisen” ilman kompurointia etukannella, joka voi olla liukas. Esimerkiksi brittiläinen Aero Luff Spars tekee näitä jälkiasennuksena.
2. Reivattava isopurje, mielellään kahdella reivirivillä. Tämä vaatii dyneemanostimen, jonka pystyy jälkiasentamaan.
3. Kelluke maston huipussa, esimerkiksi isopurjeeseen ommeltuna, estää maston osumisen pohjaan kaatumistilanteessa. Veneen oikaisu maston ollessa veden pinnan suuntainen on paljon helpompaa kuin maston osoittaessa pohjaan, johon se voi pahimmassa tapauksessa takertua kiinni.

Itse tilasin uuden isopurjeen brittiläiseltä EDGE Sails -purjeneulomolta. Olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Dyneemanostimen asensin itse metallivaijerinostimen tilalle. Se on toiminut erinomaisesti eikä tee haavoja sormiin toisin kuin metallivaijeri.

Onko Suomessa Wayfarer-yhdistystä

Valitettavasti ei ole. Euroopan alueella Wayfarer-yhdistyksiä on Tanskassa, Hollannissa ja Englannissa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on myös omat yhdistyksensä.

Mikä on paras tapa hankkia retkikäyttöön sopiva purjejolla?

Itse tunnistan seuraavat viisi vaihtoehtoa, jos haluaa tulla retkipurjejollan omistajaksi Suomessa. Vaihtoehdot on järjestetty arvioituun kustannusjärjestykseen halvimmasta kalleimpaan.

1. Jonkun Suomessa yleisen purjejollan ostaminen käytettynä. Ongelmana tässä on, ettei retkipurjejollailu ole Suomessa mitenkään yleinen harrastus, mikä vaikuttaa voimakkaasti tarjolla olevien veneiden määrään ja kirjoon.

2. Käytetyn veneen ostaminen ulkomailta. Tanskassa, Hollannissa, Ranskassa ja etenkin Englannissa purjejollaharrastus on enemmän voimissaan kuin Suomessa. Ulkomailta ostaminen vaatii tietysti kykyä pärjätä vieraskielisessä ympäristössä ja järjestää veneen kuljetus Suomeen. Tämä vaihtoehto on yleensä hinta-laatusuhteeltaan paras.

3. Veneen rakentaminen itse. Tätä vaihtoehtoa ei voi perustella rahan- eikä ajankäytöllä, mutta jos pitää nikkaroinnista, niin rakentaminen itse on perusteltu valinta, ja siinä samalla saa myös taidot huoltaa venettä itse. Projektin edetessä suunnitelmat kustomoinneista voivat myös vapaasti elää suuntaan jos toiseen. Luonnollisesti lopputuloksen laatu riippuu omista kyvyistä ja kokemuksesta, mutta ammattilaistasoista laatua ei kannata odottaa. CNC-sahatun kitin ostaminen parantaa laatua ja yleensä myös pienentää vanerin tarvetta. Omien havaintojeni perusteella itse rakennetusta veneestä ei yleensä myydessä saa edes rakennuskuluja takaisin.

4. Veneen rakennuttaminen ammattilaisella. Tilaustyönä veneen teettäminen osaavalla ammattilaisella varmistaa laadun ja suhteellisen nopean valmistumisajan, mutta luomuksen hinta voi nousta uuden pienen henkilöauton tasolle, joskin esimerkiksi Virossa rakentaminen on vähän edullisempaa (esimerksi JR Craftyard). Kustomointien suhteen täytyy olla selvä näky ja kyky kuvata ne selkeästi veneenveistäjälle, jotta välttyy väärinkäsityksiltä ja erimielisyyksiltä. Veneenveistäjän mahdollisesti ehdottamien muutosten suhteen täytyy myös osata ottaa kantaa. Jos uuden veneen päätyy myymään, ei kannata odottaa saavansa omiaan takaisin, koska kysyntä on heikkoa.

5. Valmiin uuden veneen ostaminen. Suosittuja venetyyppejä, kuten Wayfarereita, saa ostettua uutena lasikuituisina, jolloin valmistajan tarjoaman varustetason rajoissa voi vaikuttaa lopputulokseen. Valmistaja yleensä myös hoitaa toimituksen Suomeen, mikä säästää ostajan päänvaivalta. Osto- ja myyntihintaan liittyvät haasteet ovat samat kuin edellisessä vaihtoehdossa.

Mistä käytetyn purjejollan voi ostaa?

Suomessa on myynnissä aina silloin tällöin Vikla-, Lightning- ja Windmill-tyyppisiä veneitä, mutta mikään niistä ei ole mielestäni ihanteellinen retkijolla. Vuosien varrella olen pari Wayfareriakin nähnyt täällä myynnissä, mutta jostain syystä ne ovat sangen harvinaisia Suomessa. Myös joitain harvinaisempia purjejollatyyppejä näkee myytävänä silloin tällöin, mutta niiden heikkouksista ja vahvuuksista on aika vaikea sanoa mitään. Uuden veneen ostamisessa on aina se ongelma, että jos siitä haluaa jostain syytä päästä eroon, voi sen myyminen järkevään hintaan olla hyvin vaikeaa.

Tämän blogin alkupuolella on dokumentoitu matkani Englantiin, josta hain käytetyn Wayfarer-purjejollan Suomeen. Sellaisella matkalla on hyödyksi, jos apuna on paikallinen asiantuntija. Esimerkiksi Englannin Wayfarer Associationin (UKWA) ulkomaanvastaava voi olla hyvinkin kiinnostunut antamaan neuvoja ja arvioita. Oman havaintojeni perusteella paras ajankohta ostaa Englannista käytetty vene on ennen vuodenvaihdetta, jolloin tarjonta on runsasta. Vuodenvaihteen jälkeen paikallinen kysyntä alkaa kasvaa. Myös Tanskassa on Wayfareita myynnissä, mutta valikoima on selvästi suppeampi.

Jos olisin suunnittelemassa käytetyn purjejollan ostamista ulkomailta, harkitsisin Wayfarerin Englannista tuomiselle vaihtoehtona Ilurin hankkimista Ranskasta. Siinä toki on varmistettava, että pärjää ranskankielisessä ympäristössä, joskin kyllä Englannissakin eksoottisimpien brittiäksenttien kanssa suomalainen helposti huomaa olevansa pulassa. Uutena Ilureita saa ostaa myös joistain muista maista Euroopassa. Esimerkiksi Hollannissa puhutaan laajalti erinomaista ja selkeää Englantia.

Parhaimmillaan ulkomailta ostaminen on mielenkiintoinen kokemus, kunhan ei tule huijatuksi. Omalla kohdallani matka oli onnistunut ja ikimuistoinen. Wayfarer Mk1 on ollut hyvä hankinta.

Voitko suositella hyvää purjejollakirjaa tai -lehteä?

Suosittelen englanninkielentaitoisille brittiläisen Roger Barnes’in kirjaa The Dinghy Cruising Companion. Se on tällä hetkellä purjejollaretkeilyä käsittelevistä teoksista arvostetuin.

Lisäksi amerikkalainen Small Craft Advisor -lehti on erinomainen tietolähde pienveneilijälle. Vanhoja numeroita pystyy ostamaan myös digitaalisessa muodossa (PDF). Sen näkökulma ja tyyli on toki amerikkalainen, mutta kun amerikkalaiset ovat kiinnostuneita jostain, joka on pientä, niin kannattaa pitää silmät ja korvat auki. Syksyllä 2022 lehti muuttui nettijulkaisuksi, jossa on sekä ilmaisia että maksullisia artikkeleita. Paperiversiota ei siis enää paineta.

Brittiläinen Dinghy Cruising Association (DCA) julkaisee jäsenlehteä, jonka painopiste on retkikertomuksissa. Kyseinen yhdistys taitaa olla ainut laatuaan maailmassa, jos luokkakohtaisia yhdistyksiä ei lasketa mukaan. Esimerkiksi Englannin Wayfarer-yhdistyksellä (UKWA) on oma jäsenlehtensä, jossa jopa mainoksetkin ovat aidosti tutkimisenarvoisia.

Ranskalaisessa Chasse-marée -lehdessä on silloin tällöin artikkeli perinteitä kunnioittavista purjejollista, mutta lehden painopiste on enemmän taiteellinen kuin tekninen. Sinällään mielestäni perinteisen purjehtimisen kauneus on nykyveneilyssä päässyt pahasti unohtumaan, minkä takia kyseinen lehti on sangen mahtava selailtava.

Suomelaisissa Puupatti-, Purje- ja Vene-lehdissä saattaa joskus harvoin olla joku purjejollia käsittelevä artikkeli. Kyseiset lehdet kuitenkin palvelevat ensisijaisesti suomalaista valtavirtaveneilijää, kukin omalla painotuksellaan.

Suomenkielellä on saatavilla purjehduksen perusteita käsitteleviä kirjoja. Ainakin Suuri purjehdusopas (Steve Sleight) on minusta suhteellisen monipuolinen, joskaan se ei käsittele purjejollilla retkeilyä ollenkaan.

Navigointitaitoja voi opetella vaikka Veneilijän merenkulkuoppi 1 - Saaristonavigointi -kirjasta, joka löytyy useimmista kirjastoista. Siitä tulee uusia painoksia keskimäärin joka toinen vuosi. Vastaava englanninkielinen kirja on RYA:n Navigation Handbook (Melanie Bartlett).

Miten saan tiedon uusista blogi-artikkeleista

Mielestäni toimiva lähestymistapa on käyttää RSS-pohjaista sovellusta tai palvelua, jonka avulla pystyy seuraamaan paljon muutakin mielenkiintoista. Ohessa on muutama hyvää vaihtoehtoa:

• Feedly (Web, iOS, Android)
• RSSowl (Windows, Linux, Mac)
• Feed Wranger (Web, iOS)
• Liferea (Linux)
• Feedrabbit (sähköposti)

En ole oikein sosiaalisen median ystävä, koska sen vaikutus mielenterveyteen on negatiivinen ja näytetyn sisällön määräävät algoritmit, joilla voidaan myös sensuroida tiettyjä aihealueita tai näkökantoja. Molemmilla veneillä on kuitenkin Instagram-tili, @sv_sarastus ja @sv_merisirri, joissa kielenä on Englanti. Niiden tarkoituksena on lähinnä lisätä tämän blogin näkyvyyttä.

Mitkä ovat yhteystiedot?

Kysymykset, kommentit ja muu palaute ovat tervetulleita, ja niitä voi lähettää minulle, Timolle, sähköpostin välityksellä osoitteeseen hyvassasloorissa@mailbox.org.