Peräsaari

Vanhin tyttäreni tuli käymään kotona ennen opiskeluvuoden alkua, ja suunnitelmamme oli, että kävisimme purjehtimassa, koska hän ei ollut päässyt vesille koko kesänä. Päätimme suunnata Peräsaareen, koska se on hänen suosikkisaarensa eteläisellä Saimaalla, ja koska sen pohjoiseen avautuva lahti oli suojaisa. Ilma oli muuten oikein mukavanoloinen, mutta Saimaalle oli luvattu navakkaa kaakkoistuulta.

Koska lähtömme ajoittui iltapäivälle, varauduimme yöpymään saaressa ja palaamaan seuraavana aamuna. Mukaan otettiin siis teltta, makuupussit ja ruokaa illaksi ja aamuksi. Rikasimme veneen ja laskimme sen veteen. Suojanpuoleinen rannalla keli vaikutti varsin rauhalliselta, mutta kun kiikaroi kauemmaksi selälle, näkyi siellä vaahtopäitä. Myös Hiekkapakan sääasema näytti tuulennopeudeksi 8 m/s. Reivasimme isopurjeen varmuuden vuoksi ja lähdimme liikkeelle.

Tuuli oli koko matkan lähinnä sivumyötäistä ja myötäistä. Vauhtia veneellä oli tyypillisesti viiden ja seitsemän solmun välimaastossa. Kahden ja puolen tunnin purjehduksen päätteeksi saavuimme Peräsaaren poukamaan, jonne rantauduimme.

Vaikka kotona lähtiessä oli ollut helteistä, ei Peräsaaressa ollut siitä tietoakaan. Olimme pakanneet uimavarusteet mukaan, mutta jotenkin uiminen ei innostanut yhtään, vaikka vesi oli noin 22-asteista.

Kello oli jo sen verran paljon, että tyttäreni söi illallisen, ja aloimme valmistelemaan saaressa yöpymistä. Juttelin erään matkaveneilijän kanssa hyvän tovin veneistä, kajakeista ja elämänmenosta Saimaalla. Se oli mukava tuokio.

Sitten tulikin aika käydä levolle. Päätin asettua veneen pohjalle purjeen alle nukkumaan, koska sen enempää hyttysiä, paarmoja tai hirvikärpäsiä ei saaressa ollut. Varmaan reipas tuuli oli tehnyt tehtävänsä sielläkin.

Yöllä heräsin käymään pusikossa. Sen jälkeen ihailin kirkasta tähtitaivasta pään päällä. Siellä näkyi Otava ja monia muita tuttuja tähtikuvioita. Veneessä maatessani otin hetkeksi esille veneen kiikarit ja kiikaroin tähtitaivasta hetken. Kauniilta se näytti, mutta sitten oli taas unen vuoro.

Aamulla heräsin kuuden aikoihin. Oli yllättävän viileä ja järvi kuulosti ja näytti hiukan perunakattilalta. Tarkistin säätiedotuksen, eikä siinä annettu mitään toivoa tuulen hiljenemisestä sen päivän aikana. Edessä oli linnuntietä mitattuna noin 12 M matka navakassa tuulessa luovien.

Tyttäreni herättyä söimme aamiaisen, pakkasimme veneen ja aloitimme matkan. Peräsaaren poukamasta poistuimme pelkällä reivatulla isopurjeella. Kallioisen niemen varjosta päästyämme voimakas tuuli ottikin meidät viedäkseen. Arvioin sen olleen vähän yli 10 m/s. Aallot olivat sen mukaiset ja vettä lensi ajoaukkoon ja miehistön päälle kaiken aikaa. Itseäni hiukan hirvitti, kuinka rankaa matkasta vielä tulisi.

Suunnitelmamme oli purjehtia Kaitasaaren kohdille ja tehdä tikki (eli venda eli vastakäännös) joko sitä ennen tai sen jälkeen. Kaitasaaren kohdilla päätimme jatkaa Pienen Lintusaaren kohdalle, jotta käännös olisi hallitumpi saaren tarjoamassa suojassa. Sitten alkoikin pitkä paapuurin halssi Pienen Lintusaaren luota Ilkonsaarille. Uskallauduimme ennen pitkää rullaamaan genoan esiin, koska tuuli oli selvästi menettänyt voimaansa.

Loppumatka sujui melko rauhallisesti, mutta välillä toki puuskat aiheuttivat pientä jännitystä. Venenluiskan lähellä purjehtiessa kaatuminen ei ollut kovin kaukana, kun tikkiä tehdessä puuskan yllättäessä meillä yhteistyössä kävi kömmähdys, minkä takia vene kallistui voimakkaasti tyyrpuurin puolelle. Tilanteesta kuitenkin selvittiin sillä, että löysäsin sekä genoan että isopurjeen jalusköydät täysin irralleen, jolloin vesi katosi sivukannelta ja vene oikeni. Olisi ollut hiukan noloa kaatua viime metreillä lähes viisi tuntia kestäneen navakassa tuulessa purjehtimisen jälkeen.

Retki oli varsin mieleenpainuva monessa suhteessa. Monia seikkailullisia hetkiä koimme yhdessä ja toki saimme nauttia kauniista Suomen suvesta vesillä.