Patasaari
Kiireisen kesäkuun jälkeen alkoi viimein kesäloma, ja mikäpä sen parempi tapa aloittaa loma kuin purjehdusretki? Juhannusta edeltäneet viileämmät kelit vaihtuivat nopeasti lähes 30°C helteisiin, mikä sai uimavedet lämpenemään ennätysvauhdilla. Kohdetta miettiessä meillä oli vaihtoehtoina Itäinen Suomenlahti ja Suur-Saimaa. Järvi voitti tällä kertaa, koska siellä uiminen on niin paljon mukavampaa makeassa vedessä verrattuna meriveteen. Suuntasin tällä kertaa vesille nuorimman tyttäremme kanssa. Kohteeksi valitsimme Patasaaren, joka oli kyllä ollut listoilla, mutta jonne ei tähän mennessä oltu ehditty tutustua.
Sarviniemestä lähtö sujui joutuisasti, kun reipas itätuuli kiidätti meitä kohti pohjoista lähes kuuden solmun nopeudella. Päätimme kiertää Hietasaaren länsipuolelta, jotta Kyläniemi ei varjostaisi tuulta.
Hietasaaren ja Petrasaaren jälkeen tulimme Petraselälle. Lapsuudesta se on jäänyt mieleen sen vaahtopäistä, vaikeasti paikannettavista karikoista ja pilvisenharmaasta taivaasta, mikä tietysti pikkupoikana tuntui hiukan pelottavaltakin vetäytyessäni syvemmälle oranssien pelastusliivien sisälle. Tällä kertaa kokemus oli täysin päinvastainen. Sateliittinavigoinnin aikana karieista on helppo pysyä kaukana. Tuuliolosuhteet olivat myös yllättävän vaisut, ehkä noin 3 m/s, verrattuna siihen, millaista oli ennen Petrasaaren sivuuttamista.
Petraselällä Patasaaren poukaman erottaminen oli hiukan vaikeaa. Navigointisovellus kertoi kohteen suunnan asteina, jota vertasin kompassilukemaan erannon kera. Niillä eväillä saavuimmekin oikeaan paikkaan. Selällä vesi oli mittauksiemme mukaan noin 19-asteista, kun taas rannassa noin 26 astetta. Molemmat olisivat hyvin kelvollisia lämpötiloja uimiseen.
Rantautuminen sujui helposti hiekan ja sepelin laikuttamalla pohjalla kahlaamalla. Purimme matkatavarat rannalle ja tyttäreni alkoi valmistella meille lounasta. Metsäpalovaroituksen takia nuotiota ei ollut viisasta käyttää, mutta sen sijaan olimme varanneet mukaan retkikeittimen. Itse viimeistelin sillä aikaa veneen kiinnityksen.
Ruoka kyllä maistui jo, etenkin kun iltapäivä oli jo pitkällä, ja aamupuurosta oli yli kuusi tuntia aikaa. Syödessä ihailimme tukkakoskeloa poikasineen. Oli hauskannäköistä, kuinka äitilintu välillä otti kolme poikasta selkäänsä kuljettaen niitä rantaviivaa pitkin.
Syömisen jälkeen laitoimme kengät jalkaan ja lähdimme tutkimaan saarta. Kuljimme hiekkarantaa palanmatkaa ja saavuimme rantakallioille, joissa oli mielenkiintoinen käärmemäinen kuvio. Sitten kävelimme metsään nousten läheisen kallion laelle. Koska mitään kunnollisia polkuja ei saaressa juuri ollut, päätimme palata takaisin veneelle.
Hiekkarannan hieno hiekka oli oikein ensiluokkaista. Vahinko vain, ettei se ulottunut veden alle, jossa pohja oli suhteellisen yhtenäisen sepelin peitossa. Rantautumispaikkamme lähteltä löytyi selvä paikka beach volley -kentälle. Se ei ehkä kokonsa puolesta täytä virallisia standardeja, mutta on silti varmaan riittävä rentoon pelaamiseen.
Kävimme uimassa veneen vieressä, minkä jälkeen päätimme lähteä paluumatkalle. Tukkasotkaperhe ilmestyi jälleen kuin tyhkästä näkyviin heti, kun olimme päässeet noin kymmenen metriä rannasta.
Petraselällä keli oli ihan samanlainen kuin tullessa, eli noin 3-4 m/s. Taivaalla näkyi selviä kiehkuraisia cirrus-pilviä, jotka yleensä voivat olla merkki siitä, että säärintama on lähestymässä ja että sää muuttuu epävakaammaksi. Seuraavana päivänä kotona olikin iltapäivällä ukkosta ja vesisadetta, mikä teki kasveille hyvää pitkän kuivan jakson jälkeen.
Hietasaarenselällä ja Männtysaarenselällä tuuli voimistui noin 6-7 m/s paikkeille, mikä tarjosi mahdollisuuden hengata laidan yli ja optimoida vauhtia. Aika-ajoin roiskeet tarjosivat raikkaita kylpyjä miehistölle.
Sarviniemien välissä olevaan lahteen saavuimme vauhdilla. Kiihtyvä nopeus juuri ennen satamaan tulemista on jotenkin niin tunnusomaista retkillemme. Laskimme laiturien vieressä purjeet ja meloimme takaisin luiskalle.
Retki Patasaareen oli lähes täydellinen: keli oli kohdillaan, kertaakaan tuuli ei loppunut, ranta oli hieno, uimavesi oli lämmintä eikä häiritseviä ötököitä juuri ollut paria paarmaa lukuun ottamatta. Toivottavasti vastaavantasoisia retkiä tulee kesän aikana vielä lisää.