Muuttoluodon ympäri

· Suur-Saimaa · Sarastus · 8 M

Viileähkön kevään mentyä tuli vihdoin sopiva sauma käydä vesillä, tosin aikaa oli sen verran rajallisesti, että päätimme vain lähteä purjehtimaan ja kiertää jonkin saaren ympäri tuulista riippuen.

Alkumatkasta tuuli käytännössä hävisi noin tunniksi. Sen jälkeen se vähitellen palautui voimistuen noin 5 m/s paikkeille. 5 m/s on itse asiassa itselleni mieleisin tuulennopeus, koska siinä yhdistyy mukava vauhti ja rento purjehtiminen. Oli oikein mukava lipua eteen päin Saimaan aalloilla pitkän talven jälkeen. Pintavesi oli yllättäen järvenselälläkin lämmennyt jo 18 asteeseen, vaikka viralliset mittaukset näittivät paria astetta vähemmän Lauritsalan mittauspisteessä.

Oli todella mukava nähdä Kotiselkä jälleen

Saimaan kanava on periaatteessa ollut auki jo pitkään, mutta ulkomaalaisia rahtilaivoja ei Saimaalla silti näy. Syynä ovat ilmeisesti vakuutusyhtiöt, jotka pitävät Saimaan kanavan Venäjän puoleista osuutta jollain tavalla riskialttiina reittinä. Saapa nähdä, muuttuuko tilanne tämän kesän aikana enää.

Pienempiä laivoja sentään liikkui suurempien puuttuessa

Muuttoluodon ympäri purjehtiminen sujui nopeasti, koska tuuli alkoi sen kohdilla voimistua. Sivumyötäinen muuttui kiertämisen jälkeen sivuvastaiseksi, joka kiidätti meitä paikoin kuuden solmun vauhdilla takaisin.

Kausi on nyt siis avattu lyhyellä purjehduksella, ja jatkoa varmasti vielä seuraa. Polttoaineiden hintojen noustessa ilmaisen tuulienergian etu korostuu. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti purjehdusreissuilla.