Jurmo

Saaristomeren ulkosaaristossa sijaitseva Jurmo on hurmannut monen luontomatkaajan ja -kuvaajan pysyvästi. Se on erikoinen romanttisenoloinen saari, jossa on jokaisena vuodenaikana jotain nähtävää. Siellä käytyään monelle on selvää, että vierailu saarelle ei tule jäämään viimeiseksi.

Meillä oli jo pitkään ollut mielessä käydä Jurmossa, mutta toki sinne pääseminen omalla veneellä oli monessa suhteessa aikamoinen haaste. Pitkän automatkan lisäksi oli myös erityisesti otettava huomioon keli, koska purjehdusmatkaa tulisi paljon. Ulkosaaristossa merenkäynti voi olla kovempaa, minkä takia sääennusteet tulee punnita huolella. Myös retkeä edeltävien päivien tuuliolot tulee ottaa huomioon, koska maininkeihin voi olla varastoituneena merkittävästi energiaa, joka aktivoituu tuulen voimistuessa kasvattaen aallot helposti pelottavan suuriksi.

Viimein heinäkuun puolessa välissä oleva viikonloppu näytti lähes täydelliseltä sekä sään että muiden menojen suhteen. Pakkasimme siis veneen ja auton, ja ajoimme noin kolme ja puolisataa kilometriä yöpyäksemme Kaarinassa.

Lauantaina herätys oli jo ennen kuutta. Aamutoimien jälkeen ajoimme Kemiön saaren halki Kasnäsistä lähtevälle lautalle, jolla pääsimme Rosalaan. Siellä laskimme kolmestaan vaimoni ja nuorimman tyttäreni kanssa veneen vesille ja aloitimme purjehduksen noin 6 m/s tuulessa.

Rosalan jälkeen olevista puuskaisista salmista selviydyttyämme saavuimme isommille vesille Lammörs fjärdenin kohdalla, josta itä-länsi suuntainen “ränni” kulkee melko suoraviivaisesti Utön pohjoispuolelle saakka. Saimaalla veneillessä on tottunut siihen, että toisia purjeveneitä näkee melko harvoin. Heinäkuisella Saaristomerellä kuitenkin tilanne oli aivan toinen, sillä vastaantulijoita ja ohimenijöitä oli liikkeellä jatkuvana virtana. Väistämissääntöjen osaaminen oli siinä tilanteessa paikallaan, vaikka pääasiassa väylän laidalla yritimme kulkeakin. Toisaalta ihan mielenkiintoisen vivahteen muiden veneiden seuraaminen toi mukanaan, ja huomasimme monen ohi kulkevan purjehtijan myös kiikaroivan Sarastusta mielenkiinnolla.

Tuuli puhalsi lounaasta noin 5-6 m/s koko matkan, minkä takia selvisimme vähäisellä luovimisella, mutta tiukasti sivuvastaiseen kuitenkin mentiin lähes koko ajan. Loppumatkasta Jurmon lähestyessä huomasi selvästi aaltojen hiukan kasvavan ulkosaaristossa, vaikka tuulennopeus pysyi käytännössä samana.

Mennessä matkaa kertyi 32 meripeninkulmaa ja aikaa kului 7 tuntia. Istuminen niin pitkään veneen toisella laidalla pää käännettynä melkein koko ajan vasemmalle oli kyllä aika puuduttavaa selän ja niskan kannalta. Saaristomeren mittasuhteiden kokeminen kauniilla säällä oli silti hienoa, vaikka itse kastuinkin roiskeiden takia melkein läpimäräksi, mutta suoranaisesti kylmä ei silti tullut. Muulla miehistöllä oli vedenpitävämpää vaatetusta.

Jonkun roiskeen takia kamerani sai sisäänsä hiukan suolavettä, minkä se oikkuili koko viikonlopun ajan, mutta toiminnot palautuivat asteittain. Matkapuhelimen kamera sentään pelasi hyvin.

Rantauduimme kuuden jälkeen Jurmon venesatamaan vastapäätä olevalle kannakselle. Saimme veneen peräköyden kiinni rannalla olevan tumman yksinäisen kivenmurikkan ympärille. Vedessä oleva levä oli teki vesirajan alapuoliset kivet hiukan liukkaiksi, joten varovainen sai olla tavaroita purkaessa.

Matkalla olimme syöneet vain kevyen välipalan, joten nyt oli aika tukevammalle aterialle, jonka valmistimme kivikon päällä. Ruoka kyllä maistui uuvuttavan purjehduksen päätteeksi!

Saarella oli lisäksemme muitakin kävijöitä. Venesatama oli täynnä monenlaista venettä, mutta lisäksi yhteyslautalla oli tullut muutama ryhmää telttailemaan Moringharu-niemeen, joka on satamapoukamaa rajaavan kannaksen pohjoispäässä. Heidän kanssaan tuli juteltua niitä näitä, ja pari heistä oli jopa kiinnostunut tietämään kauniin veneemme tyypin.

Syömisen ja teltan pystyttämisen jälkeen lähdimme tutkimusmatkalle. Kiipesimme saaren korkeimmalle kalliolle, josta oli mukava tähystellä maisemia eri suuntiin. Myös Jurmon kylä näkyi kalliolta, mutta valitettavasti emme ehtineet käydä siellä.

Polkuja on saarella ristiin rastiin, ja niitä olikin hyvä kulkea kohti itäistä niemeä, jossa halusimme käydä.

Jurmon kasvillisuus on viehättävän omalaatuinen ja rikas. Osaan saarta kanervat ja matalat katajat muodostavat kankaan, jossa siellä täällä on metsiköitä ja kallioita. Saaren yleisilme on kuitenkin kiehtovalla tavalla karu.

Matkaa itäkärkeen oli enemmän kuin odotimme. Tietysti kartasta sen olisi voinut nähdä etukäteenkin, mutta maissa haluamme ottaa suunnistamisen vähän rennommin. Ennen pitkää pääsimme Jurmon itäisimpään pisteeseen niemenkärjessä.

Päivä oli jo pitkällä, ja auringonlaskukin lähestyi. Hienoinen utu, laskevan auringon kultaiset säteet, satunnaisten ohi lentävien lintujen äänet ja lämpimästi puhaltava tuuli loivat satumaisen tunnelman, joka oli kokemisenarvoinen. Rantamaisemaa katsellessa tuntui kuin olisi ollut osa maalausta.

Yö oli jo käsillä, joten alkoi olla aika palata veneelle ja käydä nukkumaan. Saaren mystinen vetovoima kuitenkin vaati vielä ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia.

Muu perhe meni nukkumaan telttaan, mutta itse kääriydyin pressun alle makuupussiin Sarastuksen lattialle. Pienet aallot keinuttivat venettä kannaksen yli käyvän tuulen henkäillessä silloin tällöin myös veneen pohjalle raitista ilmaa. Se oli mukava paikka nukahtaa.

Aamulla herätys oli jälleen aikaisin, koska halusimme ehtiä ajoissa Rosalan lautalle. Keittelin kotimaisesta kvinoasta puuron itselleni muun perheen tyytyessä kaurapuuroon.

Tarkastin matkapuhelimesta sääennusteen, joka ei ollut muuttunut sitten edellisen päivän. Tuulen ennustettiin puhaltavan 5 m/s lounaan ja etelän väliltä. Sinällään tuulen nopeuden suhteen pelivaraa olisi ollut reilusti, koska matka alkaisi sivumyötäisessä ja muuttuisi sitten purjehtimiseksi sivutuulessa.

Pakkasimme tavarat veneeseen ja tarkistimme huolellisesti, ettei jälkeen jäänyt mitään roskia. Pääsimme aloittamaan paluumatkan viimein kahdeksan jälkeen. Jurmon jäädessä taakse oli tavallaan ristiriitainen olo. Toisaalta saari oli kokemuksena mahtava, mutta toisaalta sitä olisi halunnut jäädä tutkimaan vielä pidemmäksikin aikaa.

Paluumatkalla tuuli oli hivenen rauhallisempi kuin tullessa ja tuulen suunta oli pääasiassa sivulta. Tämä rauhoitti menemistä mukavasti antaen myös enemmän aikaa kiikarointiin ja kuvaamiseen. Aluksi muita veneilijöitä oli liikkeellä vähemmän, mutta Vänön lähestyessa vastaan tulevien veneiden vyöry kasvoi.

Saavuimme Rosalaan noin kolmen aikaan purjehdittuamme 28 meripeninkulmaa. Pakkasimme veneen vauhdilla ja ajoimme lautalle. Siellä kuitenkin oli vastassa pitkä autojono, jonka takia emme ihan mahtuneet kello neljän lauttaan. Puolentoista tunnin päästä lähti seuraava, johon pääsimme kyytiin ongelmitta. Kotiin saavuimme puolen yön jälkeen. Uni tuli heti, kun painoi pään tyynyyn.

Retki Jurmoon oli todella hieno. Täytyy sanoa, että mieli tekee päästä tuolle kiehtovalle kaukaiselle saarelle vielä joskus uudestaan. Onnistuikohan Jurmo saamaan meidätkin koukkuunsa?