Ilkonsaaret ja Peräsaari

Meillä oli tavoitteena purjehtia Peräsaareen, jossa ei ollut tullut käytyä hetkeen aikaan. Säätiedotus lupasi 1-5 m/s, joka muuttuisi illalla nopeuteen 5-9 m/s. Keli vaikutti siis varsin lupaavalta.

Lähdin vesille vanhimman tyttäremme kanssa, koska osa perheestä oli flunssassa. Ensimmäinen meripeninkulma meni kuntoliikunnan merkeissä, mutta sitten reipas tuuli alkoi liikuttaa venettä noin viiden solmun nopeudella. Vaikutti siltä, että tuulet eivät tulisi olemaan meille ongelma.

Ilkonsaaria kohti johtavalla Kotiselällä kuitenkin tuuli hiljeni ja nopeutemme tippui tasolle 1-1,5 solmua, mutta mikäs siinä oli kauniita maisemia ihaillessa ja lämpimästä kelistä nauttiessa. Päätimme kuitenkin rantautua Ilkonsaariin evästauolle. Niiden vieressä tuuli voimistui hieman ja kuljimme kohti Ilkonsaarien hiekkalahtea noin neljän solmun vauhdilla.

Söimme lounaan, juttelimme parin veneilijän kanssa Wayfareista ja kävimme katsomassa Ilkonsaarien erikoista kivimuodostelmaa, joka oli pinnan yläpuolella.

Pian sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Peräsaarta purjehtien Pieni-Vitsai -saaren länsipuolelta, jossa piti väistellä kiviä ja verkkoja. Rannan tuntumassa jokin loiskahteli kaksi kertaa veden pinnassa. Liekö ollut kala vai norppa?

Purjehdimme Rokkaluotojen eli Surmaluotojen vierestä ja kaarsimme Peräsaaren lahteen, jonne ankkuroiduimme. Siellä oli joku isompi moottorivene kiinnittyneenä kallioon, mutta sen miehistö taisi olla ruokalevoilla, kun heitä ei näkynyt eikä kuulunut.

Kävin pulahtamassa 17-asteisessa vedessä ja sitten söimme iltapalan. Yht’äkkiä tuuli yltyi ja saaren ympärillä alkoi näkyä vaahtopäitä. Ilmatieteenlaitos mittasi Hiekkapakalla 7 m/s tuulennopeutta. Tuumasimme, että meidän on parempi lähteä paluumatkalla vielä kun on valoisaa. Niinpä reivasimme isopurjeen, nostimme ankkurin ja annoimme mennä.

Mäntysaarien ympärillä olevilla selillä keli oli sangen reipas. Veikkaan, että tuulennopeus siellä oli 10 m/s plus puuskat. Aallot roiskivat kaikenaikaa vettä naamalle ja vaatteille. Avasin toisen bailerin, joka imi veneen pohjalle kertyvää vettä tehokkaasti ja äänekkäästi.

Jouduimme luovimaan Karvasalon ympäri, mutta siitä eteen päin selvisimme yhdellä halssilla. Ennen pitkää aurinko laski, mutta tuuli ei heikentynyt. Kenkäsaaren ohitettuamme sivuvastainen vaihtui sivutuuleksi, mikä teki menosta rennompaa. Siinä saumassa sain juuri ja juuri otettua kaksi kuvaakin ja lähetettyä viestin kotiväelle. Hämärän syveneminen toki huolestutti, mutta onneksi vauhtia piisasi parhaimmillaan noin 6,5 solmua, mikä lyhensi jäljellä olevaa matka-aikaa. Sinällään oli ihan hienoa purjehtia, kun takana taivas oli punertavansävyinen ja edessä vedestä heijastui kuunsilta.

Matkalla vastaan tuli kaksi moottorivenettä. Yritin näyttää niille kulkuvalona taskulamppua (COLREGs sääntö 25 d i), mutta sepä ei suostunutkaan toimimaan. No, kännykän lamppu kyllä toimi. Täytyy sanoa, että tuntui vähän nololta näyttää sitä muille veneille, mutta muitakaan vaihtoehtoja ollut jäljellä.

Loppumatkasta luovimme Tervasrannan edustalla olevien pienten saarien lomasta välillä yli viiden solmun vauhtia. Väistelimme kiviä puhtaasti sähköisen kartan varassa. Jos se olisi pimentynyt, niin olisimme olleet pahassa pulassa.

Saavuimme luiskalle noin yhdentoista aikaa ja pakkasimme veneen nopeasti trailerin päälle. Ajoimme kotiin ja kävimme nukkumaan. Varsin jännittävä seikkailu meillä oli, ja monenmoista säätä tuli nähtyä. Kokonaistunnelmat olivat kaikesta huolimatta positiiviset.