Hietasaari

· Suur-Saimaa · Sarastus · 6 M

Keski-Euroopasta tuli vihdoin lämmin tuulahdus tänne pohjolan viileyteen ja sateeseen. Päätimme tehdä pienen veneretken jonnekin, missä pystyisi uimaan. Sääennusteet lupasivat heikkoa pohjoistuulta, joten valitsimme Hietasaaren, joka on helppo kohde.

Laskimme Sarastuksen vesille Sarviniemestä, jossa oli aika tungos, ja käänsimme itäviitalla keulan kohti pohjoista. Alkumatkasta tuuli puhalsi oikein mukavasti lännen puolelta antaen meille noin neljän solmun nopeuden. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkää, kun Pienen Mäntysaaren itäpuolella tuuli loppui kokonaan. Silloin oli hyvä tilaisuus pulahtaa 24-asteiseen järviveteen.

Kun tuuli tyyntyy järvenselällä...

Saavuimme Hietasaareen, jossa lounaisranta oli suorastaan trooppisenoloinen paikka. Loppumatkasta tuuli oli voimistunut jonkun verran ja muutama puuska pyöri edelleen hiekkarannan edustalla. Mittasimme rantaveden lämpötilaksi noin 25,5°C.

Rantaveden lämpötila oli kohdallaan
Hietasaaren lounaisrantaa

Sitten oli vuorossa evästauko ja uimista hiekkarannalla. Saimme seuraksemme uteliaita kanadanhania. Ilman lämpötila nousi jonnekin 29 asteeseen, mikä teki uimisesta oikein miellyttävän kokemuksen.

Uitettu koira
Kanadanhanhia

Paluumatkalla tuuli oli heikkoa ja välillä loppui hetkeksi kokonaan. Pääsimme kuitenkin purjeiden voimalla perille saakka. Oikein mukava retki oli jälleen.