Päihänniemi
Meteorologit olivat hehkuttaneet koko loppuviikon tulevan viikonlopun ihanuutta. Järvien pintavesien lämpötilatilanne myös näytti olevan sellaisella tasolla, että vesille uskalsi lähteä kevyellä tuulella. Säätiedotus merenkulkijoille lupasi suunnaltaan vaihtelevaa tuulta 0-3 m/s. Se ei sinällään ole mitenkään kovin ihanteellinen purjehduskeli, koska peilityyntä on odotettavissa varmasti. Turvallisen kulun ja kauniin päivän se kuitenkin takasi.
Laskimme veneen vesille ja suuntasimme Päihänniemeen, joka on helppo lähellä oleva kohde. Mennessä nopeus oli parhaimmillaan 3,8 solmua Haukiselän kohdilla. Päihänniemessä iltapäivä meni perinteisissä merkeissä aurinkoa ja keväisen luonnon tuoreutta ihaillen sekä eväitä syödessä nuotiolla.
Paluumatkalla alussa tuuli puhalsi hiljakseen, mutta loppui pian. Matka jatkui aina niin luotettavan ruismoottorin voimin. Purjehduskauden ensimmäinen retki oli meistä kaikista onnistunut, etenkin kun kevätpäivä oli niin upea.