Suuri Lintusaari
Jo pitkään olimme etsineet sopivaa saumaa käydä Suuressa Lintusaaressa, joka on jollain tavoin suhteellisen vähän “mainostettu” paikka. Sen hiekkarannat ovat avoimia lännen- ja etelänpuoleisille tuulille, jotka ovat kesällä vallitsevia täällä päin. Lisäksi suhteellisen pitkä matka Etelä-Saimaan satamista lisää oman erityisvaatimuksensa.
Heräsimme eräänä elokuisina aamuna neljän aikaan, pakkasimme tavarat ja veneen, ja pääsimme vesille hieman auringonnousun jälkeen. Sivumyötäinen tuuli kuljetti meitä ensin Ilkonsaariin, jossa pidimme pienen tauon.
Jatkoimme sivutuulessa Suureen Lintusaareen. Hiukan huolestutti lähestyä sen hitaasti madaltuvaa läntistä hiekkarantaa sivutuulessa, koska merikartat eivät kerro kovin tarkasti mahdollisista kivistä. Rantautuminen meni kuitenkin hyvin, ja kävin kahlaamalla viemässä ankkurin, mistä ei tietysti sinällään paljoa tyylipisteitä voi antaa. Veneen parin kilon danforth-ankkuri painavine metalliketjuineen piti erinomaisesti hiekkapohjalla.
Saari itsessään oli mielenkiintoinen kokemus, joskaan kovin perusteellista tutkimusmatkaa emme tehneet sen 4 km pituuden ja kuuman ilman takia. Hiekkarannat olivat upeita ja sää erinomainen. Vedenlämpötila rannassa oli 24°C, jossa kelpasi kyllä uida pidempäänkin. Vaikka olikin arkipäivä, Suuressa Lintusaaressa ei tarvinnut olla yksin. Meidät mukaan lukien venekuntia oli käymässä yhteensä noin seitsemän, veneiden määrän lisääntyen iltaa kohden.
Paluumatkan aloitimme hieman kuuden jälkeen, johon mennessä tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja voimistunut noin 5 m/s. Meloimme vastatuuleen, kunnes pääsimme tarpeeksi syvälle, laskimme kölin, nostimme purjeen ja siitä se alkoi. Karvasalo teki tuulen hieman oikukkaaksi alussa, mutta isommille vesille päästyämme tuuli rauhoittui.
Muuttoluodon tuntumassa koimme hiukan jännittävän hetken, kun hollantilainen 83-metrinen Adamas-rahtilaiva ilmestyi väylällä meidän peräämme noin kymmenen solmun nopeudella, emmekä oikein olleet varmoja, mihin suuntaan syväväylien muodostamassa kolmiossa se oikein oli menossa. AIS sanoi sen määränpään olevan “Joutseno”, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Kätkytsaaren kohdalla tilanne rauhoittui.
Sarastus keräsi taas ihailijoita, niin saaresta lähtiessä kuin loppumetreillä ennen luiskaa luoviessamme. Sen nähtyään eräs “purjehtelijakin” inspiroitui nostamaan purjeensa ylös tultuaan koneella kohti Päihänniemeä sivumyötäisessä. Mutta joo, meillä oli hieno päivä jälleen.
