Linnansaari
Koko heinäkuu on ollut sään puolesta vähän heikko esitys, mutta sentään hyviä purjehduskelejä on ollut aina silloin tällöin. Kun viikko näytti alkavan kahdella paremmalla päivällä, päätimme suunnata tutuilta kotivesiltä vähän pohjoisemmaksi Linnansaaren kansallispuistoon, johon oli tehnyt jo jonkun aikaa mieli päästä. Sarastus kulki trailerin päällä sujuvasti. Lohilahden huoltoasemalla autoa tankatessa sen mahonkipinta keräsi ensimmäiset ihailijat. Kylän ukot eivät meinanneet uskoa, että vene on jo yli 25 vuotta vanha.
Vesillelaskun teimme Nuotniemessä, jonne viimeiset kilometrit olivat kuoppaista hiekkatietä. Itse veneluiska oli jyrkkä huonokuntoinen betoniluiska, jonka yläpuolella oli suhteellisen matalalla puiden oksia. Näistä negatiivisista puolista huolimatta se oli erinomainen paikka lähteä tutkimaan Linnansaarta, koska maanantaiksi oli luvattu etelä- ja tiistaiksi pohjoistuulta. Sen ansiosta lähes koko matkan olisi pitänyt onnistua myötäisessä tuulessa.
Suuntasimme ensimmäiseksi lähellä olevaan Hietasaareen, jonka koillisrannalla oli pieni palanen hiekkarantaa. Lännempänä olisi ollut enemmän hiekkaa, mutta siellä puusto ei olisi suojannut yhtä paljon navakalta etelätuulelta. Saaressa tapasimme mukavan perheen, joka oli lähtenyt Varkaudesta matkaveneellä kiertämään Saimaata. Heiltä sai hyvää tietoa Linnansaaren kohteista.
Syötyämme ja juteltuamme jatkoimme matkaa reippaassa sivumyötäisessä pidemmälle kansallispuistoon. Loppumatkalla tuulensuunta alkoi olla enemmän sivuvastaista, mutta juuri ja juuri vältyimme tikkaamiselta Linnansaaren ja Eevansaaren välisessä kapeikossa. Kohteenamme oli Linnansaaren luoteisreunalla oleva Perpulanluhta, jonne saavuimme pelkän genoan siivittämänä. Ei muuten kannata erehtyä lahdesta, koska Linnavuoren eteläpuolella on vaatimattomampi rantautumispaikka.
Perpulanluhdassa oli neljä suurta moottorivenettä laiturissa, ja illempana sinne tuli lisäksi kaksi kajaakkia. Me suuntasimme pienen hiekkarannan tuntumaan, johon laskimme ankkurin. Yövyimme saaressa hyttyset seuranamme.
Aamulla keräsimme hiukan mustikoita aamupuuron sekaan, ja syötyämme kiipesimme Linnavuorelle katsomaan Linnansaaren kansallismaisemaa. Siellä tapasimme pariskunnan, joka oli kolunnut Linnansaarta viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ristiin rastiin. He tiesivät kertoa saimaannorpasta kaikenlaista. Sitä kuulema näkee aniharvoin rantakivellä köllöttelemässä. Todennäköisempää sen näkeminen on järvenselällä, kun se on noussut pintaan haukkaamaan happea. Tämä osoittautui arvokkaaksi vinkiksi.
Pakkasimme tavarat veneeseen, nostimme ankkurit ja lähdimme kevyessä tuulessa purjehtimaan Linnasaaresta kohtia Iso-Tuunaata. Kyseisen saaren lähellä näkemään vilaukselta norpankin, kun se hetken aikaa ui pinnan tuntumassa meistä hiukan kauempana.
Iso-Tuunas oli oikein hieno saari, ainakin sen lounaisrannan osalta. Rannassa oli yksi poiju isommalle veneelle. Me puikkelehdimme kivien välistä hiekalle, ja söimme lounaan. Iso-Tuunas oli meidän suosikkimme niistä kolmesta saaresta, joilla ehdimme käydä tällä reissulla. Veikkaan sen olevan aika suosittu lämpimänä päivänä.
Jatkoimme matkaa sivumyötäisessä takaisin Nuotniemeen, jossa nostimme veneen trailerin päälle. Oli aika suunnata kotiin hienon retken jälkeen.
