Keulasilmukka

Keulasilmukan materiaalin suhteen on käytännössä kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: pronssi ja ruostumaton teräs (AISI 316). Pronssi olisi täysin ruostumaton vaihtoehto, mutta pronssihelat ovat kalliimpia, harvinaisempia ja hiukan pehmeämpiä teräkseen verrattuna. Valitsin sen takia ruostumattoman teräksen.

Ruostumattomasta teräksestä valmistetun keulasilmukan kiinnittäminen puuhun on hiukan monimutkaisempi toimenpide kuin ehkä äkkiseltään ajattelisi. Jos kiinnittämisen haluaa tehdä ruostumattoman teräksen ruostumisen ehkäisemiksi oikein, tulee metalli erottaa vanerista koko läpiviennin matkalla. Käytännössä tämä onnistuu niin, että keulasilmukan vaatimat reiät porataan reilisti suuremmiksi (10 mm). Sen jälkeen kyseiset reiät tukitaan epoksilla. Epoksin kuivuttua porataan epoksilla täytettyjen reikien läpi uudet pienemmät reiät (6 mm), joiden läpi keulasilmuken metalli saadaan kulkemaan. Ensimmäisen laipion sisäpinnassa on puulista antamassa lisätukea.

Reikien sijoittaminen oikealle etäisyydelle toisistaan ja porausreiän kulman yhdenmukaistaminen on oma taiteenlajinsa, jossa tarvitaan ilman erikoistyövälineitä hiukan tuuriakin. Jos reikien sijoittelu menee pahasti pieleen, pystyy ne aina täyttämään epoksilla uudelleen ja poraamaan sitten kuivuneen epoksin läpi uuden reiän…

Kuten kuvasta näkyy, jouduin sijoittamaan trailerisilmukan hiukan epäsymmetrisestä, koska keulavannas oli tiellä. Jos keulavannasta sahatessa olisin tiennyt tämän, olisin tehnyt siitä hiukan pidemmän ykköslaipion kohdalla ja tehnyt keulavantaaseen keulasilmukan kiinnityskohtaan sopivankokoisen mutkan. No, kun katsoo tarkasti kuvia amerikkalaisista Scampeista, näkee heillä olleen samanlaisen haasteen. On toki myös veneitä, joissa keulasilmukka on symmetrisesti täysin keskellä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten niissä tämä ongelma on ratkaistu.