Kaunissaari
Kaksi tyttäristämme tuli maailmalta kotiin kesätöiden loputtua, ja he toivoivat pääsevänsä vesille. Niinpä päätimme tehdä purjehdusretken sellaisena päivänä, jolle ei olisi luvassa sadetta. Tiistai näytti hyvältä päivältä muuten, mutta saimaalle oli luvassa heikkoa suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Päätimme sen takia suunnata merelle, jonne tuulennopeudeksi oli luvattu 3-4 m/s.
Aluksi suunnitelmamme oli lähteä purjehtimaan Kotkan Santalahden luiskalta, mutta sinne tultuamme jouduimme toteamaan sen olevan puomin takana. Oli siis keksittävä vaihtoehtoinen suunnitelma. Kännykällä selailimme ilmakuvia, ja lähellä oli toinen luiska, jonne ajoimme.
Saavuimme luiskalle, jonka käyttökelposuutta aloimme arvioimaan. Heti luiskan edessä oli suuri kivenlohkare ja monia samanlaisia kauempana lahdessa. Luiskan yläpuolella kulki suurjännitelinja, jonka korkeudeksi rannalla ilmoitettiin seitsemän metriä. Sarastuksen mastonkorkeus on seitsemän metriä plus vimpeli (eli windex). Luiskan edessä oli betonia vetoautoa varten, mutta se loppui tavallaan kesken vesirajan yläpuolelle. Päätimme laskea veneen vesille tältä luiskalta, mutta toista kertaa tänne emme tulisi.
Veneen lasku sujui suhteellisen hyvin. Trailerin päällä maston huipun ja ilmajohtojen väliin jäi noin 1,5 metriä varaa. Lahdesta poistumisen ajan nuorin tyttäremme istui veneen etukannella tähystämässä kiviä, ja kyllä niitä pohjassa olikin. Onneksi Sarastus ui noin 20-30 cm syvyydessä, joten pohjakosketuksia ei tullut, kun nostoköli ja peräsin olivat ylhäällä.
Viimein pääsimme väljemmille ja ennen kaukkea syvemmille vesille, jossa tuuli alkoi kuljettaa meitä noin neljän solmun nopeudella kohti Kaunissaarta. Matkalla ihmettelimme rahtisataman edustalle ankkuroitua rahtilaivaa, nimeltään Da Tai, joka oli rekisteröity Liberiaan.
Saavuttuamme Kaunissaaren vierelle soitin puhelimella satamaisännälle, joka hän kertoi, että C- ja D-laiturit ovat käytettävissä sellaisille vierailijoille, jotka eivät yövy saaressa. Kiersimme aallonmurtajat ja saavuimme C-laituriin, johon kiinnityimme kylkikiinnityksellä.
Vierasvenesatamaa on hiljattain laajennettu, ja lopputulos on minusta oikein onnistunut. Heinäkuisena arkipäivänä siellä oli tilaa yllin kyllin.
Söimme rannalla retkieväät pöydän äärellä samalla seuraten vierasvenesataman leppoisaa elämää. Saaressa olisi ollut ravintolakin, mutta sen ruokalista ei oikein vastannut meidän tarpeitamme, joten otimme aamulla mukaan omat eväät mansikoineen. Koska meille oli aamulla käynyt odottamattomia viivästyksiä, lähtö oli venynyt parilla tunnilla. Sen takia saaren tutkimiseen ei oikein jäänyt aikaa. Tein kuitenkin nopean kierroksen sataman tuntumassa.
Pakkasimme tavarat veneeseen ja suuntasimme itätuulen puhaltaessa pois aallonmurtajien välistä. Lähtö sujui esimerkillisen jouhevasti, mistä kiitos miehistölle.
Pian Kaunissaaren sataman jäätyä taakse itätuuli alkoi hiipua samalla, kun Suomenlahden eteläpuolelta tulevat sateet alkoivat lähestyä. Meillä oli sen verran sateen pitäviä vaatteita mukana, ettemme kastuneet.
Loppumatka meni enimmäkseen meloessa ja rahtilaivoja ihmetellessä. Lopulta aurinko laski värjäten läntisen taivaan pilviverhon raossa.
Suokanpohjaan saavuimme iltahämärän aikana kello kymmenen jälkeen. Rannalla pakkasimme veneen pressun alle kevyen sateen ja hyttysten tahdittamana. Kotiovella olimme joskus yhden jälkeen yöllä.
Kaunissaaressa oli ihan mukava käydä ja nähdä sen uusi satama. Oli myös mielenkiintoista kokeilla pitkästä aikaa ei-luonnonsatamaa retkeilykohteena. Paluumatka oli tunnelmaltaan aika lattea tihkusateen ja heikon tuulen takia, mutta sellaistahan se Suomen kesäsää toisinaan on.