Sandön

Saaristomeren kansallispuistossa olevalla Sandön saarella tuli käytyä kolme vuotta aikaisemmin, joten se ei ole ollut varsinaisesti listalla eikä kauden tavoitteissa. Vaimoni ja minä olimme kuitenkin menossa hakemaan nuorimman tyttäreni tavaroineen Varsinais-Suomesta leiriltä, ja samana viikonloppuna ystävämme suunnittelivat yöretkeä Sandöhön. Koska sää ja keli muutenkin oli kohdillaan, otimme veneen mukaan ja laskimme sen lauantai aamuna vesille.

Lähtöpaikaksi valitsin Kirjais -nimisen paikkakunnan lauttarannan, koska sieltä olisi sekä mennessä että tullessa sivutuuli, joka takaisi rennon ja turvallisen matkanteon. Se oli tärkeää, koska meillä oli hiukan varttuneempi pariskunta kyydissä. Kirjaisin luiska oli suhteellisen loiva eikä erityisen liukas, mikä on hyvä yhdistelmä. Huoltolaituri oli hiukan kauempana kivikon vieressä, joten sinne oli parempi meloa. Käymälää ei rannassa ollut ja julkista parkkitilaa oli vain kapean tien varressa. Veneen lasku, lastaus ja liikkellelähtö onnistui saumattomasti.

Lämmin lounaistuuli kyyditti meitä aluksi noin 4,5 solmun nopeudella, mutta ennen pitkää avoimempien vetten kohdalla päästiin jo yli viiteen solmuun. Alkumatkalla oli puolipilvistä, mutta pian taivas oli pilvetön. Sisävesien tuulen oikullisuuteen tottuneina Saaristomeren tasainen lounaistuuli oli kyllä mukava kokemus. Puuskat olivat pehmeitä eikä missään vaiheessa tullut selällä tyyntä. Sisämaan asukin silmä lepäsi jälleen rannattomassa horisontissa.

Rantauduimme Sandön saaren itäisimpään lahteen, jossa oli useita veneitä ankkurissa ja hiekalla tullessamme. Paikka oli tuttu, joten rantautuminenkin oli vähemmän “löytöretkimäistä” kuin uusien kohteiden tapauksessa.

Loppu iltapäivä ja ilta menivät sosiaalisissa merkeissä jutellessa, telttoja pystytellessä, syödessä ja saarta kiertäessä. Kävelimme myös Tallören saarelle vedenalaista hiekkakannasta pitin, mutta rannassa olikin kyltti, jossa kerrottiin saaren olevan lintujen käytössä heinäkuun loppuun saakka. Sitä myös halusimme kunnioittaa, joten käännyimme takaisin.

Koska yöpyjiä oli useita, oli telttojenkin määrä senmukainen. Vähitellen varjot alkoivat pidetä ja valokuvaajien arvostama kultainen hetki koittaa.

Illalla ihailimme auringon laskua ja sitten paisteltiin vielä lettuja. Kun tuli nukkumisen aika, ei unenpäästä kiinni saaminen ollut vaikeaa.

Sunnuntaina aamulla heräsin kuuden aikoihin siihen, kun nouseva aurinko alkoi lämmittää telttaa. Kiertelin kameran kanssa rantaa ja ihailin upeaa aamua. Kahdeksaan mennessä muutkin olivat ylhäällä, ja oli aamupalan aika.

Sääennusteen mukaan lounaistuuli puhaltaisi kovimmillaan 4 m/s nopeudella klo 10-17, joten ajoitimme paluumatkan siihen aikahaarukkaan. Nostimme ankkurin vähän kymmenen jälkeen. Meloimme noin sata metriä rannasta, minkä jälkeen tuuli otti purjeisiin ja alkoi ilman oikkuilua kyydittämään meitä noin neljän solmun nopeudella Gullkrona fjärdin suuntaan.

Vaikka tuuli oli hiukan rauhallisempi kuin lauantaina, matka taittui suhteellisen nopeasti. Sataman lähestyessä jouduimme tekemään kaksi tikkiä, koska tuuli kääntyi hiukan. Huoltolaituriin tulo ja veneennosto menivät melkein kuin elokuvissa.

Kyydissämme ollut pariskunta totesi, että retki oli siihen mennessä heidän kesänsä hienoin kokemus. Hieno retki se kyllä meistäkin oli, ja mukava että saimme jakaa sen heidän kanssaan.