Ilkonsaaret
Vanhin tyttäreni tuli käymään kotona, ja halusimme tehdä lyhyen päiväpurjehduksen. Edellisenä iltana kuitenkin hiukan arvelutti, koska iltapäivälle oli luvattu 9 m/s tuulta ja voimakasta ukkosta klo 16 alkaen. Suunnittelimme kuitenkin aikataulun huolella, jotta ehtisimme järveltä ajoissa pois ukkosen alta, ja toki asennoiduimme myös reivaamaan paluumatkalla.
Aamulla liikkeelle lähtiessä tuuli oli leppoisaa 5 m/s sivu- ja myötätuulta, joka vei meidät Ilkonsaarille puolessatoista tunnissa. Alkumatkasta oli kuitenkin kaikenlaista säätämistä, kun ensin peräsimen nostimen köysi oli jäänyt jumiin peräkontin kannen alle. Sitten isopurjeen jalusköysi oli jumissa peräsimen pinnan alla. Sen korjaamisen seurauksena puomiliikki (outhaul) oli irronnut ja aiheutti myös etuliesman irtoamisen… Mutta kyllä se siitä.
Ilkonsaarten lähestyessä tuuli ja puuskat voimistuivat jonkun verran, mikä lisäsi vauhtia. Huippunopeus oli GPX-tiedoston mukaan 7,0 solmua.
Rantauduimme Ilkonsaarten hiekalle. Kävimme ensin uimassa 25 asteisessa vedessä, ja sitten tarinoimme viereen rantautuneiden melojien kanssa. He olivat yöpyneet Satamosaaressa, jossa oli kuulema ollut aika levoton yö jonkun porukan juhliessa siellä jytän säestyksellä pitkälle pikkutunneille. Näimme myös, kuinka joku yritti moottoriveneellä tulla Ilkonsaarten erikoislaatuisen kivisärkän läpi, mikä luonnollisesti johti äänekkääseen pohjakosketukseen. Kivet kyllä näkyisivät erinomaisesti merikartoissa, jos niitä vain käyttäisi. Kannattaisikohan uusretkeilijöille yrittää suositella jotain kursseja, jossa opetettaisiin luonnossa liikkumisen perusteet?
Syömisen jälkeen, hiukan ennen yhtä, melojat suuntasivat kohti Jänkäsaloa, ja me puolestamme lähdimme kohti Joutsenoa genoalla ja reivatulla isopurjeella. Paluumatkalla vaatteista ei ollut paljoa hyötyä, kun vesi vähän väliä roiskui sekä miehistön päälle että veneen pohjalle. Vauhtia oli jälleen sen verran, että bailerit imivät vettä kölin molemmilta puolilta tehokkaasti. Parhaimmillaan meillä oli nopeutta 7,3 solmua, kunnes päätimme rullata genoan sisään, koska jo se yksin tuntui olevan riittävän voimakas melkein kaatamaan veneen. Matka siis jatkui pelkällä reivatulla isopurjeella.
Päihänniemen kohdalla Järvipelastusvene kiikaroi meitä selvästi haluten tarkistaa, että meillä oli kaikki hyvin selältä vyöryvien noin metrin korkeiden vaahtopäidän keskellä. Vähän aikaa ihmeteltyään se jatkoi matkaansa. Päälle roiskuvista pärskeistä ei ollut paljoa haittaa, koska sekä ilma että vesi olivat niin lämpimiä.
Vaimoni odotteli meitä laiturilla ja auttoi rantautumisessa. Laiturille päästyämme kuului ensimmäinen etäinen jyrähdys pohjoisesta. Ehdimme kuitenkin hyvin kotiin, ennen kuin sade ja ukkonen tulivat päälle. Takapihan kasvimaan näkökulmasta sade oli kyllä oikein tervetullut ilmiö. Ihan mukava ja seikkailuhenkinen retki meillä oli jälleen.