Halsskär ja Södra Benskär

Olimme Sepon kanssa lyöneet lukkoon jo kevättalvella elokuulle purjehdusviikonlopun päivämäärän ja miettineet kohteenkin valmiiksi. Huomasimme kuitenkin, että sääennusteiden tarkentuessa tavoitteenamme olevalle pohjoiselle järvelle luvattiinkin varsin viileitä ja sateisia päiviä. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme pitää ajankohdan, mutta vaihtaa kohteen. Keula suunnattaisiin Saaristomerelle!

Ajoimme perjantaina Kemiönsaareen, jossa yövyimme. Lauantai aamuna ajoimme Kasnäsiin lautalle, jolla pääsimme Långnäsetiin. Siitä jatkoimme Rosalan vierasvenesatamaan, jossa laskimme Sarastuksen vesille. Käyttämämme betoniluiska oli suhteellisen hyvä, mutta yllä roikkuva sähkökaapeli vaati pientä akrobatiaa.

Alkumatkasta pohjoistuuli puhalsi, mikä tarkoitti, että jouduimme luovimaan Rosalan kapeikoista pohjoisempana kulkevalle syväväylälle, jota pitkin pääsee pitkälle länteen.

Ilmatieteenlaitos oli antanut huomautuksen veneilijöille illalla alkavasta 11 m/s tuulesta. Olimme suunnitelleet matkan siten, että purjehtisimme ensin Halsskäriin, jossa tarkistaisimme päivitetyn sääennusteen ja suunnittelisimme päivää sen mukaan eteen päin.

Hiukan mietitytti, millainen keli alkaisi saarten suojasta Lammörs fjärdenin kohdalla alkavalla avoimemmalla vesialueella. Aallot ja merenkäynti kyllä selvästi voimistuivat, mutta olivat hallittavia, vaikkemme olleetkaan reivanneet isopurjetta. Tuulen nopeus oli noin 6-7 m/s.

Saavuimme iltapäivällä Halsskärin hiekkalahteen, jossa oli kaksi isompaa purjevenettä kalliolenkkeihin kiinnittyneinä, mutta ne lähtivät melko pian. Laskimme purjeet ja meloimme lahden päähän, jossa pohja oli hyvin hitaasti syvenevää hienoa hiekkaa. Ankkuroimme sinne ja lähdimme tutkimaan saarta.

Täytyy sanoa, että Halsskär on saarena hieno luonnontilainen paikka. Kallioiden, hiekan, kasvillisuuden ja puiden yhdistelmä tarjoaa monenlaista nähtävää. Rantavesi oli mittaukseni mukaan 20°C, mutta eräs matkaveneilijä totesi syvemmällä lämpötilan ollevan 16°C, mikä on suhteellisen viileää elokuun alun lämpötilaksi. Kiertelimme saarella ja lopulta palasimme veneen lähelle syömään eväitä.

Ruokailun aikana tuuli voimistui hyvin nopeasti muuttaen samalla hiukan suuntaansa. Kiipesimme saaren luoteisrannalle katsomaan merenkäyntiä. Vaahtopäitä alkoi muodostua ja suhina puissa voimistui huomattavasti. Oli ihan mukava katsella jalat tukevasti kalliolla meren voimaa. Samalla teimme myös päätöksen pysyä saarella loppuillan ja jatkaa purjehdusta seuraavana päivänä, koska silloin tuulennopeudeksi oli ennustettu enintään viittä metriä sekunnissa.

Ennen pitkää aurinko laski pilvien takana. Katselimme punertavaa värinäytöstä läntisellä taivaalla. Sitten oli aika kömpiä telttaan ja käydä levolle hienon päivän päätteeksi.

Kävin yöllä puunjuurella joskus kahden aikoihin. Katselin hetken, kuinka Sarastus kellui levollisesti lahdessa ankkurin ja peräköyden välissä tähtitaivaan alla. Näkymä oli varsin vaikuttava. Hiukan mietin, jaksaisinko kaivaa kameran ja hämärälinssin esiin, mutta uni voitti sillä kertaa.

Sunnuntai aamuna heräsimme ennen seitsemää. Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi rennosti 2-3 m/s nopeudella. Tarkistin sääennusteen, joka kuitenkin lupasi, että tuuli voimistuisi lukemaan 5-6 m/s ja illalle oli taas annettu tuulivaroitus 11 m/s tuulen takia.

Aloimme valmistelemaan aamupalaa. Olin päättänyt kokeilla, miten kvinoapuuron valmistaminen onnistuisi retkiolosuhteissa; se kun on yksi omista suosikkiruuistani aamuisin. Olin ottanut mukaan trangian, siivilän huuhtelua varten, Suomessa viljeltyä kvinoaa, kauramaitoa ja suolaa. Desimitta oli tosin unohtunut kotiin, mutta peltimuki sai luvan toimia mittana. Puuro onnistui erinomaisesti, ja Seppoakin kiinnosti maistaa sitä ja hän ilmoitti pitävänsä mausta. Toivottavasti merimiespoloinen ei vain pelännyt joutuvansa lankulle ja meduusojen ruuaksi, ja sen takia halusi olla kapteenille mieliksi…

Keskustelimme päivän purjehdussuunnitelmasta. Aluksi mietimme, josko kävisimme Kråkskärissä ja purjehtisimme sieltä Norra ja Södra Benskäriin, mutta aikataulu olisi voinut käydä liian tiukaksi, ja toisaalta halusimme välttää luovimisen ja rantautumisen illemmaksi luvatun kovemman tuulen kynnyksellä. Koska Kråkskärin kerrotaan lisäksi olevan käytännössä kaikilla tuulilla suojaton, arvelin olevan järkevämpää olla yrittämättä siellä käyntiä, vaikka saari olisi muuten kiinnostanutkin. Päivitetty suunnitelmamme oli purjehtia Benskäreihin ja sieltä sivumyötäisessä takaisin Rosalaan.

Reivasimme ennen lähtöä isopurjeen. Sitten irroitimme peräköyden, nostimme ankkurin ja meloimme hieman syvempään veteen lahdessa, jossa nostimme purjeet. Kiersimme Halsskärin eteläkärjen ja käänsimme keulan Benskärien suuntaan. Koko matka oli käytännössä luovimista suhteessa pohjoiseen tuuleen. Tuuli oli melko puuskittaista ja pyörivää koko matkan.

Parin itseäni stressaavan kivien ohi luovimisen jälkeen saavuimme Norra ja Södrä Benskärin välissä olevaan salmeen, joka oli varsin erikoinen paikka. Salmen päässä oli pieni pala hiekkarantaa, jonka eteen yritimme ankkuroitua. Mutapohjan takia ankkuri ei kuitenkaan pitänyt ollenkaan, minkä takia vedimme veneen puoliksi rannalle käyttäen puunrungon palasta rullana.

Äitini soitti huolestuneena kysyäkseen, olimmeko kunnossa. Hän oli kuullut uutisista kuinka kaksi pienessä purjeveneessä ollutta miestä oli kuollut suuren moottoriveneen törmättyä siihen takaa päin. No, me olimme erinomaisessa kunnossa, mutta on todella ikävää, että sellaisia kuolemaan johtavia kolareita tapahtuu vesillä. Airiston veneturman onnettomuustutkinta on tätä kirjoittaessani vielä kesken.

Jossain oli mainostettu saarten hiekkarantaa, mutta täytyy sanoa, että Saimaan hiekkarantojen korkeaan tasoon tottuneena levän valtaama hiekkapohja ei ollut kovinkaan kutsuva. Seppo kuitenkin kahlasi sitä myöten Norra Benskäriin ja siitä edelleen Korpskäriin. Maisemat Södrä Benskärin korkeilta kallioilta olivat mieleenpainuvat auringon kimmaltaessa veden pinnassa ja parin purjeveneen seilatessa kaukana ulapalla.

Benskärissä huomasin itselleni tuntemattoman linnun, jonka Seppo lintumiehenä tunnisti harmaahaikaraksi. Sen lentoa salmen yläpuolella oli jännittävää tarkkailla. Viikonlopun aikana näimme myös lukuisia merimetsoja ja jopa uljaan merikotkan, jota kuulema jotkut lintuharrastajat nimittävät lentäväksi räsymatoksi sen pitkien ja tasaleveiden siipien vuoksi.

Totesimme yht’äkkiä, että meidän tulee syödä eväät nopeasti ja suunnata takaisin kohti Rosalaa, jottemme myöhästy viimeiseltä lautalta. Poistuimme Benskärien välistä salmen koillispuolelta ja suuntasimme Lammörs fjärdeniin. Mennessä saimme nauttia myötäisestä ja sivumyötäisestä tuulesta koko matkan ajan. Se tuntui varsin rennolta kaiken siihenastisen luovimisen jälkeen.

Tuuli oli kääntynyt vähitellen länteen ja alkanut voimistua. Vaahtopäitä oli näkyvissä runsaasti, samoin kuin vihaisia puuskia. Myötätuulessa niistä ei ollut ollenkaan ongelmaa.

Rosalan vierasvenesatamaan saapuminen sujui hallitusti. Suurimman epävarmuustekijän aiheutti tuulensuunta, joka puhalsi lännestä tehden satamalahdesta vähän suojattomamman paikan kuin pohjoistuulilla. Laskimme purjeet ajoissa ja meloimme tuulen mukana laiturin kylkeen luiskan viereen.

Veneen nosto sujui kahdestaan helposti. Levitimme lopuksi pressun veneen päälle ja lähdimme ajamaan kohti viimeistä lauttaa Långnäsetissä. Sen odotteluun jäi vain 15 minuuttia aikaa, joten varsin tarkalle meidän aikataulumme meni loppujen lopuksi.

Lautta vei meidät Kasnäsiin. Matkalla ihailimme merenkäyntiä ja purjeveneitä, joista osa kulki reivatuilla purjeilla. Mantereelle saavutettuamme olikin jo aika aloittaa pitkä ajomatka kotiin.

Sekä Seppo että minä olimme molemmat tyytyväisiä retkeen, joka oikukkaasta tuulesta huolimatta oli sangen onnistunut. Merellä liikkumisesta tuli lisäkokemusta, ja oli mielenkiintoista nähdä uusia kohteita.