Lanskeri

Itselleni tuli aikoinaan kansallispuistoista mieleen erämaa jossain Lapin perukoilla. Se oli toki varsin rajoittunut mielikuva, joka on avartunut paitsi maalla sijaitseviin kansallispuistoihin tekemiemme retkien myötä, niin erityisesti merellä sijaitsevien kansallispuistojen takia. Itäisen Suomenlahden kansallispuisto jää usein Suomen suurinpien kaupunkien tuntumassa olevien kansallispuistojen varjoon, mutta se ei tarkoita, etteikö siellä olisi paljon nähtävää.

Lanskeri oli jo pitkään ollut käytävien kohteiden listalla. Viikolla olin seurannut sääennusteiden kehittymistä, ja keli Klamilasta Lanskeriin purjehtimiseen näytti ihanteelliselta: mennessä olisi 5 m/s pohjoista myötätuulta, joka kääntyisi noin kello yhden paikkeilla läntiseksi sivutuuleksi. Tämä takaisi helpon kyydin sekä tullessa että mennessä. En toki itse vierasta seikkailunmakuista luovimista tikkeineen, mutta perheen kanssa merellä kovassa tuulessa luoviminen on jotain, jota haluan välttää. Täytyy tosin heti perään todeta, että etenkin lapset ovat enenevässä määrin alkaneet pitää purjehduksen mukanaan tuomasta vauhdista ja seikkailullisuudesta.

Laskimme veneen vesille aamupäivällä. Satamassa tyypilliseen tapaan puuvanerinen Wayfarer kiinnosti paria ohikulkijoita. Jostain syystä litit, vintikat ja viklat ovat monelle tuttuja, mutta Wayfarer ei. Reivasin menomatkalla isopurjeen varmuuden vuoksi, koska etenkin Ilmatieteenlaitoksen ennustama tuulennopeus oli noussut 7-8 m/s paikkeille. Myötätuuli rajuhkoine puuskineen siivitti venettä alkumatkalla mukavasti, mutta hiljentyi vähitellen Mustamaansyvän kohdalla, jossa purimme reivin.

Tuulensuunnan muuttuminen oli ennusteissa siirtynyt myöhäisempään ajankohtaan. Olin valinnut maihinnousupaikaksi yhden saaren harvoista lahdista, joka maastokartan ja nettikuvien perusteelta näytti sorarannalta. Se kuitenkin aukesi koilliseen tuulen puhaltaessa edelleen pohjoisesta noin kahden aikoihin. Tuulen suunnan ja rannan kivisyyden takia rantautuminen oli aika konstikas, mutta selvisimme siitä onnistuneesti ilman mitään naarmuja tai lommoja. Lahti ei ollut soraa, kuten olin odottanut, vaan koostui sepelistä ja suuremmista kivistä. Monissa kivissä oli erivärisiä jälkiä pohjakosketuksista.

Lähdimme tutkimaan saaren pohjoisosaa. Täytyy sanoa, että hiukan hermostutti Sarastuksen selviäminen kivien välissä ankkurin ja kahden rantaan kiinnitetyn köyden varassa. Kun kierros oli tehty, saatoin helpotuksekseni todeta ankkurin pitäneen, tuulen kääntyneen ja aallokon rauhoittuneen.

Keitimme iltaruuaksi trangialla makaroonia ja kastiketta, jotka söimme ankkurointipaikan viereisen kallion päällä. Lähdimme sitten tutkimaan saaren kallioista kaakkoiskärkeä, josta avautui näkymä avomerelle.

Kiipeilimme kallioilla ja kiikaroimme näkymiä avomerelle. Kiikarilla näki hyvin venäjän rajan tuntumassa olevia saaria rakennuksineen.

Sitten koitti aika aloittaa paluumatka. Lahti oli aivan tyyni, mikä teki rannasta irtautumisen erittäin helpoksi. Tyyni keli jatkui vielä jonkun matkaa Lanskerin suojasta päästyämme. Sitten tuuli palasi puhaltaen koillisesta. Vähän ajan päästä tuuli muuttui uudelleen tyyneksi, mutta sitä ei kestänyt kauaa, ennen kuin luvattu länsituuli vihdoin alkoi. Sitä jatkui mukavasti lähes perille saakka.

Vähän ennen satamaan tultuamme tuuli loppui kapeikoissa, minkä takia jatkoimme loppumatkan meloen. Joku moottorivene tuli kysymään, tarvisimmeko hinausta. Hiukan hölmistyneenä kiitin kohteliaasti ja sanoin, että jatkamme kuntourheilun muodossa. Tarjoavatkohan moottoriveneilijät hinausapua myös soutuveneille ja kanooteille…? Saavuimme satamaan hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.

Retki Lanskeriin oli kaikkien mielestä sangen onnistunut. Saimme nauttia erinomaisista tuulista sekä tullessa että mennessä. Saari itsessään oli myös hieno paikka, vaikkei merellä makeita uimavesiä olekaan.