Pieni Metsäluoto

Lapset olivat jo pidemmän aikaa halunneet käydä Pienen Metsäluodon hiekkaisessa kärjessä, jonka ohi purjehdimme kesällä 2015, jolloin he ihastuivat siihen. Suuntasimme siis sinne kohtalaisessa tuulessa. Matkan varrella pysähdyimme Ylä-Lylyssä, jossa oli (taas) alastomia auringonottajia.

Matka jatkui. Hiekkapakan länsipuolelta purjehdittaessa Navionics osoitti taas pimeän puolensa. Olin valinnut Sonar Charts -asetuksen, joka näytti Hiekkapakalta alkavan riutan liian lyhyenä. Yht’äkkiä huomasin veneen paapuurin puolella vesikasveja. Teimme samantien tikin, mutta sen aikana köli kosketti pohjaa alkaen työntyä ylös. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä ja matka jatkui. Ilmeisesti pohja oli hiekkaa, koska kölin osuminen pohjaan oli äänetön.

Puuskaisessa ja pyörivässä tuulessa luovimisen jälkeen saavuimme lopulta onnellisesti Pieneen Metsäluotoon. Paikka oli yllättävän mukava. Ranta oli hiekkaa, vaikkakaan se ei ulottunut pohjaa myöten kovinkaan syvälle. Muurahaisia oli suhteellisen paljon, mutta niistä huolimatta hetki siellä oli mukava.

Paluumatka sujui jouhevasti yhdellä halssilla. Alkumatkasta luovimme Kaidon ohi, jolloin veneen oikealla puolella kimalsi hiekkamatalikko, mutta tällä kertaa ei tullut pohjakosketusta.

Kotona vertasin paperikarttaa Navionicsiin ja ero syvyyskäyrissä Kaidon ja Pienen Metsäluodon välillä on hätkähdyttävä. Ohittamamme matalikko näkyi Navionicsissa kolmen metrin matalana, jossa on yksi kivi, kun taas paperikartassa matalikko on suurempi ja merkitty kahden metrin pisteviivalla ilman kiveä. Pisteet siis paperikartalle. Näistä havainnoista on varmaan syytä oppia jotain…

Että sellainen seikkailu tällä kertaa.