Purjejollalla Tulimaahan?

Syrjäisissä karuissa asumattomissa luonnonkauniissa paikoissa on jotain, joka kiehtoo mieltä. Jos kaupungeista lähtee sisämaahan ja ylöspäin, voi suunnata vuorenhuipulle, jossa seurana ovat yleensä vain tuulen humina ja ehkä pari satunnaista lintua. Sellaisessa paikassa voi tuntea olevansa kuin toisessa maailmassa, kaukana sivistyksestä, kiireestä ja stressistä. Toinen hyvä suunta on kaupungeista vettä pitkin kohti selkiä, saaria ja niemimaita. Jo Suomen järvillä ja rannikolla tästä pääsee erinomaisesti nauttimaan, mitä itsekin olen tässä blogissa yrittänyt viestittää.

Maapallolla on paikkoja, joissa superlatiivinen luonnon kauneus ja jylhyys yhdistyvät purjehduskelpoisiin vesiin. Yksi tällainen on Etelä-Amerikan eteläkärjen tuntumassa sijaitseva Tulimaan saaristo, jonka espanjankielinen nimi on Tierra del Fuego. Kaksi kolmasosaa sen alueesta kuuluu Chilelle ja loput Argentiinalle. Tulimaan jakaa kahteen osaan itä-länsisuunnassa kulkeva noin 130 mpk pitkä Beaglensalmi, mutta se ei ole navigoinnin kannalta turvallisin, vaan yleensä alukset käyttävät eteläisenpää Drakensalmea tai pohjoisempaa Magalhãesinsalmea.

Köppenin ilmastoluokituksen perusteella Tulimaa luetaan lauhkeaan meri-ilmastoon (Cfc), jollainen löytyy myös pohjoiselta pallonpuoliskolta ainakin Islannin etelärannikolta ja Lofooteilta. Kesät ovat lyhyitä ja viileitä (harvoin yli 9°C) ja talvet lauhia. Tällaisessa ilmastossa viihtyy jo kuningaspingviinikin, jollaisten yhdyskuntia Tulimaassa voi kohdata. Aluetta pidetään kaikkein vaarallisimpana purjehdusympäristönä maailmassa, mistä hyvä osoitus lienee Kaphorn, jossa kova tuuli, merivirrat ja ristiaallokko voivat aikaan saada veneilijöiden kannalta tuhoisan yhdistelmän.

Hiljattain luin eräästä seikkailijasta, joka suunnittelee purjehtivansa tänä vuonna Tulimaassa 11 jalkaa (3,6 metriä) pitkällä purjejollalla. Hänen nimensä on Howard Rice ja vene on tyypiltään SCAMP (Small Craft Advisor Magazine Project), jonka suunnitteli uusiseelantilainen John Welsford. Ulkonäkönsä puolesta vene näyttää ensin vähän erikoiselta ja ehkä rumaltakin, mutta huhujen mukaan erityisesti naisväki ihastuu siihen ensisilmäyksellä (tai teknisemmin ilmaistuna, se on ”tipumagneetti”). Purjejollaksi se on ilmeisen turvallinen muun muassa viiden kellukkeen, pohjassa olevan 77 litran vesisäiliön ja tasapainotetun loggerttirikin ansiosta. SCAMP-veneessä on pieni hytti, jossa yksi aikuinen pystyy istumaan säältä suojassa. Miehistön koko on yhdestä jopa neljään, ja tavaratilaa on yllättävän paljon. SCAMP on saavuttanut maailmalla suosiota tee se itse -miesten projektina. Jotkut ovat todenneet sen jo olevan uusi klassikko.

Herra Rice on aloittanut kirjoittamaan projektistaan blogia, The Voyage of Southern Cross. Oli ilhaduttavaa lukea hänen mielipiteistään pieniä purjeveneitä kohtaan, ja suurimpaan osaan niistä mielessäni kyllä yhdyn täysin. Tässä on yksi helmi monien joukosta:

Minulle pienimuotoinen purjehtiminen on välittömämpää ja tavallaan mukavampaa. Onnellisimpana olen lähellä veden ja ilman taianomaista rajapintaa aistien veneen jokaisen liikkeen. ­— Howard Rice, 21.2.2016

Ricen kerrotaan varustaneen 12 jalkaa pitkän veneensä puu-uunilla, ollakseen valmis kohtaamaan eteläisen pallonpuoliskon talven. Seikkailusta tehdään myös joukkorahoituksella elokuva. Mielenkiintoista nähdä, kuinka hanke etenee. Pidetään peukut pystyssä!

Lyhenne CC BY-NC yllä viittaa Creative Commons 2.0 -lisenssin variaatioon.