Petrisaari

Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti heräämään vapaapäivänä aamulla kello 5.00? Hyviä syitä on varmasti monia, mutta omalla kohdallani oli tarkoitus nähdä Suomen suurista järvistä se kirkasvetisin. Aamun vielä sarastaessa ja muun perheen vielä nukkuessa keitin aamupuuron, söin aamupalan ja aloin sitten valmistelemaan Sarastusta lähtökuntoon päiväretkelle Puruvedelle, jonne oli lähes kahden tunnin ajomatka trailerin kanssa.

Ruokkeen lomakylän veneluiskalle saapuessamme näimme edessä Hummonselän, joka oli aivan toisennäköinen kuin viikko sitten. Kevyt tuuli synnytti pieniä aaltoja ja aurinko paistoi lämpimästi. Laskimme Sarastuksen veteen ja lähdimme ihastelemaan Puruveden kirkkaita vesiä, joissa kauniisti kimaltelevan muikkuparvienkin saattoi nähdä uivan ohi. Vaikka Puruveden kirkkaus jääkin suhteessa päiväntasaajan vesiin, Baikaljärveen tai Kiteen Valkiajärveen verrattuna, oli ero selkeästi silminhavaittava suhteessa muuhun Saimaaseen, jossa ihmisen toiminta ja vesistön luonnollinen ravinne- ja humuspitoisuus vaikuttavat veden väriin.

Aina luotettavan paperikartan lisäksi pystyimme jälleen käyttämään elektronista karttaa, josta on selkeä hyöty tuntemattomilla kivikkoisilla vesillä ja myös nopeustiedon näkemisen kannalta. Tällä reissulla etenkin Käräjäselän tuntumassa tikkaillessa sijaintitieto oli erittäin hyödyllinen. Tunnen oloni turvallisimmaksi, kun molemmat karttavaihtoehdot ovat matkassa.

Ensimmäinen ”ihastukseni” Puruveden kirkkauteen tuli, kun huomasin kuinka puhtaasti koko peräsimen valkoinen lapa näkyi vedessä. Lisäksi vedellä on jostain syystä ominainen vihertävä väri, kun Suur-Saimaalla väri on tummansininen. On sanottu, että Puruveden vesi on suoraan juomiseen kelpaavaa monin paikoin. Tietysti hyvä kysymys on, mistä tietää puhtaat paikat. Lapset halusivatkin tehdä järvenselällä testin ja ihan hyvältä ilmeisesti maistui.

Reittimme kulki siis Ruokkeen satamasta Käräjäselän kautta Putkiniemen ympäri. Sitten purjehdimme etelään kulkien Tiiraluodon ja Läpisyöstön välistä edelleen Mustanselälle ja sieltä lopulta Petrisaareen, jossa päiväretkemme pääkohde oli. Tuuli oli leppoisaa ja aurinko paistoi.

Petrissä on kaksi varsinaista satamaa, joista etelään avautuva on tavallinen hiekkaranta. Petrinsalmen läpi pääsee Petrinlahdella olevaan idänpuoleiseen satamaan, joka nykyisin on pääsatama. Siellä on laituri ja poijuja isommillekin veneille.

Rantauduimme kaislikon läpi etelärannalle, jossa olikin jo useampi moottoriveneseurue nauttimassa hienosta lämpimästä päivästä. Pohjan erotti jo kaukana rannasta, ehkä jo syvyyden ollessa 4-5 metriä. Oli aika erikoisen näköistä, kun pitkien vesikasvien alaspäin menevän kasvuston näki kokonaan pinnasta pohjaan asti.

Aika Petrissä meni perinteisesti eväitä syödessä, rannalla pulikoidessa, saarta tutkiessa ja toisen lapsiperheen kanssa jutellessa. Vaikka venekuntia oli useita, oli tunnelma saaressa suhteellisen rauhallinen, mihin voinee sisällyttää vesihiihdosta ja lasten leikeistä syntyvät äänet. Petrisaaren erikoisuus on Petrinlampi, joka on lähellä rantaa oleva lampi saaren sisällä.

Aika kului nopeasti, ja niin paluumatka alkoi. Tuuli oli heikentynyt merkittävästi ja suuri osa matkasta täytyi edetä kauramoottorin voimin meloen. Kahdella melalla meloen Wayfarerin saa kulkemaan 2,0 – 2,5 solmun keskinopeudella, mikä on myös hyvää kuntoliikuntaa.

Läpisyöstön kohdalla mennessämme uskaltauduimme suhteellisen lähelle kalliorantaa, koska sillä hetkellä oli tyyntä. Kallioinen pohja näkyi hyvin veneen reunan yli katsottaessa pohjan tummasta väristä huolimatta. Lapsia pohjan näkeminen ihastutti kovasti.

Aurinko laski, hämärä tuli ja ennen pitkää oli käytännössä lähes pimeää. Mitään loistoja ei Puruvedellä näkynyt, mutta navigointi sujui tehokkaan taskulampun ja elektronisen kartan avulla hienosti. Saavuimme Ruokkeen satamaan hieman puolen yön jälkeen, josta taskulampun valossa veneen rikin pakattuamme lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Päivä oli uuvuttava mutta hieno.

Aamupalalla kyselin lapsilta, että mikä oli ollut parasta retkellä. Kirkas vesi ja uiminen saivat pisteitä, mutta hieman yllättäen myös pimeys. Olihan se hienoa liikkua hiljaisuudessa kirkkaan tähtitaivaan alla valosaasteen ulottumattomissa ja juoda lämmintä kaakaota. Otavan, Orionin, Kassiopeian ja muiden tähtikuvioiden lisäksi Linnunrata erottui taivaalla selvästi, mitä ei kotipihassa olla nähty. Täydellisen hiljaisuuden rikkoivat lähinnä vain veden äänet ja harvenevat vesilintujen huudot. Sauli Naantalista oli ihan oikeassa, että kyllä luonto on ihmeellinen.

^{_{[1] Kuvan on tehnyt Vzb83 ja se on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton -lisenssillä.}}