Mitinhiekka
Yksi trailerilla kuljetettavien veneiden eduista on se, että lähtösataman voi valita hyvin vapaasti. Jos kotisataman edestä aukeavat vedet alkavat tuntua liian tutuilta ja kolutuilta, voi etsiä kauempaa veneluiskan ja lähteä purjehdukselle sieltä. Juuri näin valitsimme tehdä tällä kertaa. Vedimme Sarastuksen Ahvionsalmeen, jossa lossin tuntumassa on hiekkaluiska. Se ei ehkä ollut aivan ihanteellinen loivasti syvenevän rannan, sähkölinjan ja rantakoivun takia, mutta veneenlasku onnistui niistä huolimatta suhteellisen helposti.
Pihlajavesi eroaa jonkun verran Suur-Saimaasta, sillä vedet siellä ovat kapeampia ja kallioisempia. Siitä huolimatta myös hiekkarantoja löytyy sieltä täältä. Pihlajavesi ei ole varsinainen kansallispuisto, mutta valtio on hankkinut sieltä maa- ja vesialueita lakisääteisen suojelualueen perustamista varten. Käytännössä tämä näkyy siten, että rannat suojelualueella ovat luonnon tilassa ilman yksityisten omistamia mökkejä. Poikkeuksen tuovat lukuisat retkisatamat.
Purjehdimme Ahvionsalmen ja Salosensalmen kautta isommille vesille ja jatkoimme myötätuulessa Mitinhiekkaan saakka. Tuulet vaihtelivat kovastikin täysin tyynestä suhteellisen navakkaan tuuleen.
Mitinhiekka oli hieno paikka, etenkin hiekkarantansa puolesta, josta lapset pitivät kovasti. Vesi oli todella miellyttävänlämpöistä, ehkä 25°C, ja siellä pystyi uimaan vaikka kuinka kauan ilman että tuli kylmä.
Aurinko ehti laskea ennen paluuta lähtöpisteeseen. Salosensalmessa kuulimme pari mystistä molskahdusta salmen etelärannalta. Mietimme, että näinköhän ne sai aikaan saimaannorppa. Mitään merkkejä ihmisistä ei sieltä näkynyt eikä kuulunut. Toisin kuin Suur-Saimaalla, Pihlajavedellä ei ollut mitään loistoja, vaan ainoa tuntuma sijaintiin olivat saarten tummenevat siluetit ja GPS/GLONASS-sateliittien kertoma paikkatieto. Loistojen puute vähän yllätti ja täytyy sanoa, että kokemus oli omalla tavallaan hieno, joskin täydellinen riippuvuus sähköisestä kartasta vähän huolestutti. Lisäsin veneen ostoslistalle riittävän voimakkaan vedenpitävän taskulampun, jolla pystyisi etsimään heijastimilla varustettuja viittoja pimeässä sellaisilla vesillä, joissa loistoja ei ole.
Pääsimme turvallisesti Ahvionsalmen lossille, jossa veneennosto täytyi suorittaa pimeässä (perustaskulamppua ja auton takavaloja lukuunottamatta), mutta onneksi rutiinia on kehittynyt kesän aikana sen verran, ettei sormi mennyt suuhun. Pihlajavesi oli hieno vesialue, johon kyllä kiinnostaa tulla uudestaankin tutkimusretkelle.
